Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukiolla oli hetki aikaa selfieen Kirsin kanssa.

Turun Kirjamessut ja Turun Ruoka- ja Viinimessut  ovat jälleen ensi viikonloppuna, 2.-4.10.2015. Kirsin Book Clubin iskuryhmä vieraili messuilla ensimmäistä kertaa viime vuonna ja ihastui ikihyviksi. Lue silloisista tunnelmistamme tästä.

Kirjamessut järjestetään nyt 25. kerran. Juhlavuoden kunniaksi ohjelma on entistäkin monipuolisempi. Teemamaana on Ruotsi ja paikalla on naapurin huippuniminä mm. David Lagercrantz, Liza Marklund, Lena Andersson, Håkan Nesser, Kerstin Ekman, Kristina Ohlsson ja Linda Ohlsson. Ilmassa on lähes maaottelun tunnelmaa, sillä myös suomalaisten kirjailijoiden eturivistä ovat paikalla esimerkiksi Sofi Oksanen, Katja Kettu, Antti Holma, Riikka Pulkkinen, Kari Hotakainen, Matti Rönkä ja Riikka Ala-Harja. Ohjelmaan mahtuu myös Sibeliusta, Alastaron salia, saamelaiskulttuuria, virolaiskirjailijoita ja paljon muuta. Kyllä on ohjelmapäällikkö Jenni Haukio ja kumppanit saanut hienon kattauksen aikaiseksi!

Kaikki on kuitenkin lämminhenkistä ja kohtuullisen kokoisella alueella, mikä mahdollistaa runsaan annin messuvieraille. Ja kun voimat ovat vähissä, niin kannattaa piipahtaa varikkokäynnille Ruoka- ja Viinimessujen puolelle.

Koko ohjelman näet tästä.

ARVONTA

Me lähdemme taas retkelle Turkuun ja kutsumme myös sinut ja ystäväsi mukaan!

Osallistu messujen päivälipun arvontaan kirjoittamalla alle kommenttikenttään, mistä Kirsin Book Clubin blogijutusta olet pitänyt. Tee tämä viimeistään sunnuntaina 27.9. Kolme voittajaa saa kukin kaksi päivälippua eli voi tulla itse kahtena päivänä tai yhdeksi päiväksi kaverin kanssa.

Jos arpakeiju suosii sinua, niin ilmoitus lähtee antamaasi sähköpostiosoitteeseen (ei näy julkisesti) heti maanantaina, joten ole tarkkana, jotta ehdit lähettää minulle paluupostissa osoitteesi. Postitan liput välittömästi.

Ehdin nauttia Turun Kirjamessujen ensimmäisestä päivästä, perjantaista 2.10. vain muutaman tunnin, mutta siinäkin ajassa ehdin jo liikuttua ja inspiroitua!

Ensimmäiseksi suunnistin kuuntelemaan messujen teemamaan Ruotsin 82-vuotiasta Kerstin Ekmania, joka on kirjoittanut 30 romaania. Niistä 13 on suomennettu. Hän on saanut August-prisetin kaksi kertaa ja  hän on Ruotsin Akatemian jäsen. Kehtaanko edes tunnustaa, että minä en ollut kuullutkaan hänestä ennen kuin luin hänen tuoreimman suomennetun kirjansa eli Huijareiden paratiisin. Kirjan alkuperäinen nimi on Grand final i skojarbranchen ja haastattelija Leena Majander-Reenpään kysymys Kerstinille ja Eva Bonnierille kuuluikin, onko kirja-ala finaalissa. Eva vastasi, että uskoo vahvasti kirjaan, mutta kirjailijan roolissa myös markkinointi korostuu aiempaa enemmän.

Kerstin Ekman signeeraa Huijareiden paratiisia ja Eva Bonnier sai Kirsin Book Clubin kirjanmerkin.

Huijareiden paratiisissa kuvataan menestystä ja kunniaa saanutta kirjailijatarta, viehkeää Lillemoria, jonka ura muistuttaa kovasti Kerstinin omaa uraa. Lillemor nauttii julkisuudesta ja julkisuus kohtelee häntä suopeasti. Kohti finaalia ollaan kuitenkin menossa, sillä oikeasti Lillemorin kirjat onkin kirjoittanut hänen nuoruudenystävänsä Babba, joka aikoo paljastaa naisten huijauksen. Babba kun osasi kirjoittaa, mutta ei halunnut edustaa. Kirjan genre on autofiktio, mutta se nappaa mukaansa, vaikka ei Kerstinin tuotantoa tuntisikaan.

Kerstinin viimeisin kynänjälki on Astrid Lindgrenin sota-ajan päiväkirjojen esipuhe (Krigsdagböcker 1939-1945). Molemmat naiset ovat olleet kirjallisessa De Nio -ryhmässä ja tunsivat toisensa hyvin. Kerstin kertoikin, että hän ihaili Astridin tiedostavuutta, intellektiutta ja lukeneisuutta. Astrid ei kuulemma ollut ollenkaan niin hellanlettas, kun hänestä julkisuudessa usein puhutaan. Astrid on kirjoittanut sota-ajan päiväkirjansa ennen Pepin julkaisua, aikana, jolloin hän työskenteli konttoristina ja hänellä oli kaksi lasta. Päiväkirjoissa pohditaan kuulemma paljon Suomen asemaa.

Tiina Laitila Kälvemark

Välillä pistäydyin Ruotsin suurlähetystön vastaanotolla, jossa kirjailija Tiina Laitila Kälvemark (Kadonnut ranta, 2012 ja Karkulahti, 2015) kertoi suomalaisesta lukupiiristään Tukholmassa ja kirjailija Maarit Turtiainen (Punainen paasto, 2012) ruotsinsuomalaisten kirjallisuustoiminnasta.

Rose-Marie Huuva

Messujen yhtenä teemana on saamelaiskulttuuri. Bongasin vastaanotolta saamelaisrunoilija Rose-Marie Huuvan, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa. Niistä ensimmäinen, pohjoissaameksi kirjoitettu Galbma radna on suomennettu nimellä Kylmä kumppani. Rose-Marie on myös kuva- ja tekstiilitaiteilija ja oli tehnyt hurmaavan silkkisen saamelaistyylisen asunsa itse.

Sofi Oksanen ja Laila Hirvisaari

Päivän päätti kahden upean ladyn keskustelu. Laila Hirvisaari ja Sofi Oksanen ovat ystävyksiä ja heidän välinen kunnioituksensa ja lämpönsä heijastui saliinkin.

Laila kertoi lukeneensa Sofin Normaa edellisenä yönä kello yhteen ja rakastaneensa kirjaa! Laila ihmetteli, miten Sofi oli keksinyt niin fantastisen tarinan, sillä Laila on tyypillisesti tukeutunut faktaan. Sofi kertoi keränneensä tietoa ja toisaalta ollut aina kiinnostunut kauneudesta, joten paljon aineksia oli tullut vuosien varrella automaattisesti. Sofi ei ole aiemmin halunnut viettää yhtään kauempaa romaanihenkilöidensä kanssa, mutta Norma on jäänyt Sofin päähän joten jatkoa on luvassa.

Molemmat ladyt olivat kirjoittaneet jo lapsena. Sofi oli kirjoittanut kouluvihkojen pituisia tarinoita, Laila kirjannut 8-vuotiaana, että hänestä tulee kirjailija. Lempikirjakseen Sofi nosti Aino Kallaksen Sudenmorsiamen, johon Laila tokaisi, että hänellä on parempi eli Anna Karenina, jonka hän on lukenut kolme kertaa ja aina itkenyt. Sofikin pitää Anna Kareninasta, mutta tunnusti hyppineensä Vronskyn osuuksia yli, jotta pääsi loppuratkaisuihin.

Nyt molemmat kirjoittavat oopperalibrettoa. Laila työstää yhdessä tyttärensä Eve Hietamiehen kanssa librettoa Mannerheim-oopperaan Ilmajoen musiikkijuhlille 2017 ja Sofi kirjoittaa librettoa Kaija Saariahon oopperaan. Molemmat tuskailivat, että tiiviisti sanominen on vaikeaa. Kun saa 50 sivua librettoa aikaiseksi, niin samassa työmäärässä syntyisi romaani.

Lopuksi Laila luki muuttokuormastaan löytämänsä lapun, jonka hän itse oli kirjoittanut joskus 1980-luvulla. Siinä hän kehotti kokeneempia kirjailijoita auttamaan nuoria tulokkaita, siirtämään kirjallisuuden soihtua seuraaville sukupolville!

Laila kaappasi Kirsin kainaloonsa.

Turun Kirjamessujen yleisilmettä 2015

Huh, toinen päivä Turun Kirjamessuilla meni hyytävissä merkeissä. Ruotsalaisia ja suomalaisia dekkaristeja haastateltiin useilla lavoilla, eikä jäänyt epäselväksi, että Nordic Crime on se juttu. Hieman mietitytti, mitä muuta kuuluu ruotsalaiseen kirjallisuuteen kuin yhteiskuntakriittisiä dekkareita, kun päälavoilla ei muita kirjailijoita näkynyt.

Lauantaiaamuna ensimmäiseksi törmäsimme Jörn Donneriin. Hän ei meistä bloggareista erityisemmin perustanut, mutta hieman tuli pilkettä silmiin, kun Minna kertoi lukeneensa Lilla Mammutenin. Kirsin Book Clubissa on yhdessä luettu Jörkalta myös Isä ja poika.

Jörn Donner ja peilin kautta sattumalta myös pinkkimekkoinen Kirsi!

Sitten alkoikin ruotsalaisdekkaristien tykitys. Yleisilmeenä heistä voi sanoa, että he loivat vaikutelman, että he halusivat olla lavalla kertomassa tai diskuteramassa. He myös aktiivisesti osoittivat kuuntelevansa kollegojensa kommentteja, mitä ei lavoilla näkemistämme suomalaisdekkaristeista voinut sanoa.

Nostan tähän kaksi ruotsalaisnimeä: Kristina Ohlsson ja David Lagercrantz. Kristinan näin kolmessa keskustelussa ja jokaisessa tuli jotain uutta ja painokasta. David puolestaan veti hengästyttävän shown, eikä ollenkaan ihmetyttänyt, että hän tunnusti olevansa hyvin kotonaan hassun pellen roolissa.

Kristina Ohlssonin uusin suomennettu teos on Daavidintähdet.

Kristina Ohlsson kertoi uusimman suomennetun teoksensa, Daavidintähtien, taustoista. Hän on aina ollut kiinnostunut juutalaisesta kulttuurista. Hänellä oli lapsena ollut juutalainen ystävä, hän kiinnostui juutalaisesta historiasta ja on työnsä kautta erittäin perehtynyt Israeliin ja Lähi-itään. Kristina on valtiotieteilijä ja toiminut turvallisuuspoliittisena neuvonantajana niin Säpolle, ulkoministeriölle, puolustusvoimille kuin Ruotsin poliisillekin. Hän on myös työskennellyt Wienissä liittyen terrorisminvastaiseen toimintaan.

Kirjassa liikutaan Ruotsissa ja Israelissa. Kristina on kirjoittanut tarinaan myytin Paperipojasta, joka nappaa uhrinsa öisin. Kristina painotti, että hänen tavoitteensa on kirjoittaa jännitysviihdettä, ei yrittää vaikuttaa poliittisesti. Hän ei saa kertoa tai käyttää aiempaan työhönsä liittyviä asioita ja Daavidintähdet on pelkkää fiktiota.

Hän oli aiemmin kirjoittanut lyhempiä tarinoita, kunnes luki Stephen Kingin On Writingin ja oivalsi, kuinka soveltaa oppeja omaan kirjoittamiseensa. Sen jälkeen kirjoja onkin syntynyt tehdastahtia, parhaimmillaan kolme vuodessa. Kristinan mukaan kirjan kirjoittamiseen menee noin kuusi viikkoa, eikä teksti hinkkaamisella parane. Hänellä on selvät pasmat valmiina päässään ja jos tarinan kirjoitus töksähtää, niin silloin se on parasta hylätä.

Jännitystä luodaan Kristinan mukaan parhaiten pienillä eleillä, vaikkapa koputuksella ikkunaan tai nimettömällä kirjeellä. Murhat tulevat usein hänelle vasta, kun ruumis on jo olemassa. Hän sanoi olevansa täysin kontrollissa, mitä kaikille kirjojen hahmoille tapahtuu, vaikka yhden kirjan loppuun hän kirjoittikin, että sankari on raskaana. Seuraavan kirjan juoneen tämä ei sopinut ollenkaan, mutta sitä ei enää saanut vaihdettua, joten sankari oli koko seuraavankin osan edelleen raskaana ja vasta sitä seuraavassa kirjassa lapsi oli syntynyt.

Jos en itse tunne mitään kirjoittaessani, miten voin olettaa lukijoiden tuntevan. Minä itken pitkin matkaa,” Kristina Ohlsson.

Kaikkea väkivaltaa ei voi kirjoittaa, vaan se on nähtävä kuvina. Kristinan mielestä täydellinen dekkari on Stephen Kingin Misery, josta hän ei vaihtaisi merkkiäkään.

David Lagercranzt ja Kirsi

David Lagercrantz oli lavalla valtaisalla energialla. Hän suorastaan huusi mikkiin ja kehui estotta kirjoittamansa Millenium-trilogian jatko-osan menestystä maailmalla. Se mikä ei tapa ei vain ole listoilla, vaan on kärkipaikalla listoilla ympäri maailmaa!

Hänen toimeksiantonsa oli ollut kirjoittaa Stieg Larssonin 80 miljoonaa kirjaa myyneelle sarjalle jatko-osa, jossa yhdistyisi Milleniumin maailma ja hänen oma näkemyksensä. Hänen synopsiksessaan kustantajalle oli ollut autistisen Augustin tarina, josta osa perustui tositapahtumiin. Oli myös Lisbethin hakkerointi ja ajatus, että jos joku pystyy hakkeroimaan NSA:an, niin sen täytyy olla Lisbeth, mutta mitä jos NSA saakin sen selville. Kustantaja oli todennut: ”So damn good” tai ehkä ”Fan så bra!” ja niin kirjoitustyö pääsi vauhtiin.

David oli nähnyt painajaisia, joissa Lisbeth Salander tuli sanomaan hänelle, että tee minusta coolimpi, pystyn parempaan. Tarinan kirjoittaminen oli ollut raastavaa ja kritiikki oli pelottanut, mutta nyt lavalla oli showmies, joka on valmis kirjoittamaan myös seuraavan Millenium-dekkarin. Sanoinkin hänelle jälkeenpäin, että uskon siitä tulevan Se mikä ei tapa -teosta paremman, kun hänen ei tarvitse jännittää enää niin paljoa. Lue arvioni ja muiden kommentit Se mikä ei tapa – Det som inte dödar oss  tästä.

Lopuksi David kommentoi, mitä yhteistä oli hänen kirjojensa sankareissa: Zlatan Ibrahimovicissa ja Lisbeth Salanderissa. Molemmilla oli rankka lapsuus, mutta kumpikaan ei uhriutunut siitä, vaan taistelivat itseään kehittämällä voittoon. Tätä David sanoi ihailevansa.

Ja ihan viimeiseksi hän kutsui meidät kaikki, siis koko yleisön lapsinensa, hänen kesäpaikkaansa Inkooseen juhlistamaan jokakesäistä aarteenetsintää, jolloin aikuiset juovat viiniä, lapset syövät karkkia ja kaikilla on hauskaa David seremoniamestarinaan. Hän ei tainnut aavistaa, että eräs työkaverini on hänen kesämökkinaapureitaan, joten ties vaikka otammekin kutsun vastaan…

Kari Hotakainen on vaan niin hurmaava!

Päivän parasta keskustelua oli, kun Touko Siltala haastatteli Kari Hotakaista. Olemme pari vuotta sitten olleet heidän kanssaan käsittelemässä Helsingin Kirjamessujen lukupiirilavalla Karin Luonnon lakia, joten molemmat miehet tuntuivat kovin tutuilta.

Nyt aiheena oli Karin, tai pitäisikö sanoa Hotakaisen kuten Touko koko ajan puhutteli ystäväänsä, uusin kirja Henkireikä. Sen päähenkilöt ovat Rikoskomissario, Suntio ja Parturikampaaja. Nämä pitää kirjoittaa isolla, sillä kirjassa ei ole yhtään erisnimeä. Kari sanoi, että

halusi, että emme olisi nimellisiä, vaan ainoastaan ihmisiä.”

Henkireikä oli kummunnut Helsingin Kaupunginteatterin kirjoitustyöstä, jonne oli syntynyt neljän tunnin näytelmän verran tekstiä. Piti karsia, joten syntyi näytelmä Palvelija, jossa Martti Suosalo esittää kaikki seitsemän roolia, sekä Henkireikä, joka Karin mukaan on vain pieni kirja verrattuna kaikkiin merkittäviin teoksiin messuilla – hieman oli eri ääni kellossa kuin David Lagercrantzilla!

Henkireikä oli syntynyt työnimikkeellä rikosromaani, mutta varsinaista rikosta ei vielä ole tapahtunut. Kari kertoi kyllä itsekin lukevansa dekkareita. Hän on lukenut kaikki Jo Nesbøn dekkarit:

Ovathan ne juoneltaan vikkeliä minun tekstiini verrattuna, mutta kiva lukea sellaista, joka on niin erilaista kuin oma tekstini.”

Minna osti Matti Röngän Einon.

Lauantaihin mahtui vielä useita muitakin tapaamisia, mutta kerrotaan niistä myöhemmin. Kuuntelimme Matti Röngän esittelyä Eino-kirjastaan ja ajattelimme perehtyä suomalaisen miehen sielunmaisemaan oikein lukupiirin voimalla tammikuussa. Matin kirjan päähahmot ovat ysikymppinen Eino ja hänen lapsenlapsensa Joonas, samanoloisia miehiä. He ilmeisesti ovat myös Matin kaltaisia vanhanaikaisia miehiä, joilla on kangasnenäliina taskussa ja jotka kokevat velvollisuudekseen pitää murheensa omana tuskanaan enemmin kuin jakaa ne edes läheisimpiensä kanssa.

Tosin Matti totesi, että koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellista vanhuutta. Sitä ja Turun Kirjamessujen sunnuntaita kohden! Lisää raporttia luvassa…

Kun on aiempina messupäivinä ahnehtinut kaikki aikatauluun sopivat keskustelut ja haastattelut, niin Turun Kirjamessujen sunnuntaina oli jo varaa mennä rennommin. Toki Minna, Liisa ja minä olimme silti Agricola-lavan eturivissä heti aamutuimaan kuuntelemassa Timo Parvelaa ja Mauri Kunnasta.

Timo Parvela ja Mauri Kunnas jutustelivat työtavoistaan ja tulevista projekteistaan.

Timo, muun muassa Ellan isä, kertoi työskentelevänsä 200 päivää vuodessa. Tavoitteena on saada kaksi liuskaa valmista tekstiä päivässä ja ilmeisen hyvin Timon systeemi on toiminut, sillä hän on julkaissut jo 70 teosta! Mielenkiintoista oli, kun hän kertoi pohdiskeluistaan norjalaisen kirjailijan Bjørn Sortlandin kanssa. He suunnittelivat yhteistä kirjasarjaa lapsille ja miettivät teemaa. Vampyyrit ja ihmissudet olivat jo niin nähty, joten mikä olisi seuraava trendi? Miehet olivat päättäneet valita avaruuden ja ovat nyt iloisia, että ratsastavat hyvinkin suositulla aallonharjalla Kepler62-sarjallaan.

Mauri Kunnas tunnusti olevansa kissaihminen, vaikka hänen Koiramäki-kirjoissaan seikkailevat koirat. Hän täsmensi kyllä pitävänsä kaikista eläimistä, mutta erityisesti kissoista. Hän kertoi katselevansa puolet vuodesta kotitalonsa ikkunasta ulos ja toisen puolen täyttävänsä tyhjää paperia. Sanoi lukevansa harvoin omia kirjojaan, mutta hämmästyvänsä välillä joitain itsepiirtämiään yksityiskohtia, koska niistä ei ole erityistä muistijälkeä. Voin kertoa, että ainakin meillä juuri ne yksityiskohdat ihastuttivat kerta toisensa jälkeen! Mauri kertoi myös pitäneensä iltasatujen lukemisesta ja olleensa unettavan tehokas. Hänellä ja 27-vuotiaalla tyttärellään on edelleen Enid Blytonin kirjan lukeminen kesken!

Timoa ja Mauria yhdistää se, että molemmat ovat tehneet Kalevalan uusiksi. Mauri sanoi, että häneltä puuttuu vielä Kullervo, mutta juuri nyt ei aikaa sille riitä. Seuraavaksi nimittäin on vuorossa hyppy Suomen historiaan, jonka avaamista suomalaisille Mauri haluaa jatkaa. Hän heitti lopuksi yleisölle haasteen: ”Kuinka monta meidän kuningastamme osaat mainita?” Öö, täytyypä kerrata…

Seuraavaksi odotimme ruotsalaisen Linda Olssonin haastattelua ruotsiksi. Haastattelija hyppäsi lavalle ja totesi, että hän on tässä nyt tuuraamassa ja keskustelu vedetään englanniksi. Oikeammin hän kysyi englanniksi, Linda vastasi englanniksi ja haastattelija vielä tulkkasi nämä suomeksi.

Tämä oli kaava myös muiden ruotsalaisten kirjailijoiden kanssa ja siitä annammekin messujärjestäjille ainoat pyyhkeet. Jos teemamaa on Ruotsi ja olemme kaksikielinen maa, niin kyllä lavalla pitää ruotsalaisten kirjailijoiden kanssa puhua ruotsia! Keskusteluthan joka tapauksessa tulkattiin suomeksi. Perusteluiksi kuulin, että kyseessä on kansainväliset messut ja siksi englanti. No, ei suomalaistenkaan kirjailijoiden haastatteluja käännetty englanniksi, vaan ihan mentiin suomeksi vaikkapa Sofi Oksasen kanssa. Ugh.

Touko Siltala och Lena Andersson hade en intressant diskussion på svenska, väldigt fint!

Niinpä päivän haastattelijaksi, jo toisena päivänä peräkkäin, nostamme Touko Siltalan, joka oli kahteen otteeseen upean ruotsalaisen Lena Anderssonin kanssa lavalla ja puhui ruotsia – kiitos Touko!

Seurasimme Lenaa jo keväällä HelsinkiLitissä ja sillä perusteella olimme valinneet Kirsin Book Clubin marraskuun kirjaksi hänen Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar). Nyt Lena kertoi enemmän kirjastaan, jonka päähenkilöllä on suhde naimisissa olevan miehen kanssa, ja kirja muuttui entistäkin kiinnostavammaksi. Kirjassa on sama päähenkilö, Ester, kuin hänen edellisessä, August-palkinnon voittaneessa teoksessaan Omavaltaista menettelyä (Egenmäktigt förfarande – en roman om kärlek). Lena halusi kirjoittaa rakkaudesta, koko rakkauden ajasta ja suhteen kehityksestä. Hän on todennut, että kirjat ovat henkilökohtaisia, vaikka eivät kerrokaan hänestä itsestään. Kirjoissa Ester rakastuu järjettömästi ensin narsistiin ja sitten hyväksyy toisen naisen roolin. Väninnakör – ystävätärkuoro – yrittää auttaa, mutta Ester ei kuuntele.  Lisää Lenan kirjoista marraskuussa, mutta nostetaan se seikka, että myös Tukholmalla on kirjoissa rooli. Me nyökyttelimme eturivissä, kun hän kertoi, että rakkauteen liittyy tietyt paikat, jotka muistuttavat suhteesta kauan sen jälkeenkin, kun suhde on ohitse.

Liisa saa Lena Anderssonin signeerauksen.

Kommenttina voin todeta, että Lenan oma puoliso, kustantaja Björn Linnell vaikutti todella ystävälliseltä. Minä etsin Siltalan osastolta Omavaltaista menettelyä -kirjaa, mutta pino oli jo huvennut. Björn seurasi sivusta ja kävi hakemassa kirjan Lenan kyynärpään alta ja toi minulle. Kiitin ja kysyin, tunteeko hän Lenan. Kertoi asuvansa Lenan kanssa ja mielellään kiertävänsä Lenan mukana. Hän tarjoaa vastapainoa Lenalle intensiivisten esiintymisten välillä, ”kun voi jutella ihan tavallisista asioista”. Hän auttoi myös minua pitämällä tavaroitani, kun Jenni Haukio tuli pyytämään Lenan signeerausta ja pyysin heiltä yhteiskuvaa, tusen tack Björn!

Jenni Haukio sai Lena Anderssonin signeerauksen.

Kun messujen ohjelmapäällikkö Jenniin päästiin, niin ensin onnittelut Larin Paraske -palkinnosta sekä Pääskynen-kunniakirjasta ja sitten sydämellinen kiitos hänelle, viestintäpäällikkö Taina Pärkö-Luotoselle ja muulle Turun Kirjamessujen organisaatiolle. Bloggaripassilaisina meillä oli erilaisia pyyntöjä ja kaikkiin suhtauduttiin aivan poikkeuksellisen ystävällisesti. Se kuvastaa jotenkin koko Turun Kirjamessujen henkeä, ollaan lähellä ja lavoilta henkii intimiä tunnelmaa. Missäpä muualla voisi jutella presidentin puolison kanssa ja pyytää selfieen ihan sillä perusteella, että otettiinhan me viime vuonnakin!

Ensi vuonna Turun Kirjamessut ja Turun Ruoka- ja Viinimessut järjestetään 30.9.-2.10.2016. Silloin Kirjamessuilla teemamaana on Saksa: Hoffentlich sehen wir auch  Sie da!

”Perinteinen” Jenni-selfie vuosimallia 2015

Historia havisee Konstanzissa Bodenseen rannalla. Täällä pidettiin 1414-1418 kirkolliskokous, jossa mm. päätettiin Jan Husin polttamisesta kerettiläisenä. Kauniissa kirjakaupassa katedraalin vieressä haistoi myös historian.

Ruskamatka Saksaan, Badenin viinitielle, Bodenseelle ja Baijerin linnoja katsomaan osui sattumalta samaan aikaan kuin Frankfurtin kirjamessut. Koska mielessä oli jo heti matkan jälkeen alkavat Helsingin Kirjamessut, vilkuilin matkan varrella, miten Frankfurtin messut Saksassa näkyivät. Vain vilkuilusta oli kyse, sillä Schwarzwaldin pienissä kylissä ei kirjakauppoja ollut eikä matkalle lähdetä televisiota katsomaan. Saksan alkeenikaan eivät riitä enempään kuin vilkuiluun.

Frankfurtin kirjamessut ovat maailman suurimmat, ja viime vuonna, kun Suomi oli messujen teemamaa, tuskin kukaan vähänkään kirja-alaa seuraava välttyi tiedolta, että ne ovat myös merkittävimmät. Niin paljon Suomessa viime vuoden messuista kohistiin. Keskiviikkona 14.10. avatut messut olivat järjestyksessä 67:nnet ja kolme ensimmäistä päivää auki vain kirja-alan ammattilaisille, lauantaina ja sunnuntaina myös tavallisille kirjallisuudesta kiinnostuneille. Kaikkiaan messuilla kävi 275000 vierailijaa. Näiden joukossa myös reilut 600 Saksaan tullutta pakolaista, jotka olivat saaneet messuille vapaalipun.

Salman Rushdie avasi messut ja sen seurauksena Iran boikotoi messuja. Tämän vuoden teemamaa oli kuitenkin myös islamilainen maa eli Indonesia. Messujen tunnus teemamaalle 17.000 saaren maa tuntui viittaavan matkailuun, jota teemamaan näkyvyys varmasti edistikin. Huomiota sai myös Indonesian kaunokirjallisuus, varsinkin Laksmi Pamuntjak ja hänen saksannettu kirjansa Alle Farben Rot.

Süddeutche Zeitung kiitti ”Und plötzlich diese Relevanz!” ja julisti messut poliittisiksi. Esimerkkeinä lehti mainitsi Rushdien avajaispuheen, jossa hän korosti sananvapauden merkitystä, messuille kutsutut pakolaiset ja ’Frankfurt Undercover’ -keskustelut kirjailijoiden kesken. Niihin ei mediaa eikä yleisöäkään päästetä ja tällä kertaa teemana oli politiikka.

Kirjamessujen ajankohtaan täsmätään Saksassa merkittävien kirjallisuuspalkintojen jako. Tämän vuoden Saksan kirjapalkinnon, Deutschen Buchpreis 2015, voitti Frank Witzel kirjallaan, jonka pitkä nimi on Der Erfindung der Roten Armee Fraktion durch einem manisch-depressiven Teenager im Sommer 1969. Vuonna 1955 syntynyt Frank Witzel on muusikko, kirjailija ja popteoreetikko. Die Zeit kirjoitti, ettei ainakaan tämän 800-sivuisen monumentaalinen teoksen palkitsemisen jälkeen voi syyttää, että palkittaisiin vain kaupallista ja helppoa luettavaa. Ilmankos en löytänyt kirjaa valokuvattavaksi niiltä kirjakaupan hyllyiltä, jossa myydyimmät kirjat esiteltiin. Witzel selittää kirjassaan punaisen terrorin alkuperäksi länsisaksalaisen maaseudun synkän tunnelman.

Saksan kirja-alan rauhanpalkinnon sai Navid Kermani kirjallaan Ungläubiges Staunen (Hämmästynyt epäuskoinen). Kermanin vanhemmat ovat iranilaisia ja hän on itse syntynyt Saksassa, Siegenisssä. Die Zeit kuvaa Kermania Saksan tunnetuimmaksi muslimi-intellektuelliksi, joka kirjassaan lähestyy kristillistä uskoa ”ehdottomasti katolista polkua”.

Tutut suosikit ja uudet käännökset ovat esillä Saksassakin

Mitkä muut kirjailijat saivat messujen aikaan vilkuilemissani mediassa julkisuutta? Tuttuja olivat Knausgaard ja Lagercrantz, jonka Millenium-jatko oli saanut saksalaiseksi nimekseen Verschwörung. Näkyvästi Lagercrantzin kirja oli esillä myös niissä kirjakaupoissa, jossa pistäydyin. Uusi Astrid Lindgren -kirja näkyi sekä messu-uutisoinnissa että kirjakaupoissa.

ZDF:n kulttuuriohjelma aspektella oli messuviikon perjantaina 50-vuotisjuhlalähetys. Mitä ylellisyyttä onkaan juhlia kulttuuriohjelmaa, jolla on näin pitkä historia. Suomessa jo viisi vuotta on saavutus. Juhlalähetyksessä kirjamessut olivat näkyvästi raportoituna ja saksalaiskirjailijoista tilaa saivat mm. 40 vuotta sitten Syyriasta lähtenyt Rafik Schami ( Sophia oder Der Angfang aller Geschichten) ja Jenny Erpenbeck kirjallaan Gehen, ging, gegangen. Paljon julkisuutta sai myös Charlotte Roche, jota seksiskenen profeetaksi tituleerattiin. Mädchen für alles on hänen kirjansa.

Pakko oli myöntää, kun katselin kirjakaupassa esillä olevia kirjoja ja selailin nettisivuja, etten oikeastaan tunne ketään uudemmista saksalaiskirjailijoista. Turun Kirjamessujen ensi vuoden teemamaaksi on valittu Saksa, joten toivottavasti kustantajat tarttuvat haasteeseen ja luovat meille vain saksan alkeet hallitseville uusia mahdollisuuksia tutustua saksalaiseen kirjallisuuteen, suomeksi.

Ja Badenin viinit! Ne ovatkin kokonaan toinen juttu. Vaikka ei niistäkään Suomessa voi nauttia. Käyvät niin hyvin kaupaksi Saksassa, ettei ulkomaille vietävää riitä.

Badenin suosikkiviineiksi valikoituivat Spätburgunder ja Grauburgunder ja Alde Gott -viinimerkki. Zum Wohl!

Turun Kirjamessut on ihana tapahtuma. Kiinnostavan monipuolinen ja juuri sopivan kokoinen. Tapahtuma, jolla on sydän, kuten messujen markkinointilause kuuluu. Sydämellisyys olikin heti läsnä, kun ohjelmapäällikkö Jenni Haukio toivotti median edustajat tervetulleiksi.

Jenni Haukiolla oli kiireinen avajaispäivä

Turun Kirjamessujen virallisissa avajaisissa presidentti Tarja Halonen kannusti lukemaan, teemamaa Saksan suurlähettiläs Dorothee Janetzke-Wenzel haki kytköksiä maittemme kirjallisesta yhteistyöstä mainiten esimerkiksi Bertolt Brechtin turvapaikan Suomessa toisen maailmansodan aikana ja Suomen teemamaaesiintymisen Frankfurtin kirjamessuilla kaksi vuotta sitten. Suurlähettiläs puhui englanniksi, mikä oli pienoinen pettymys.

Auditorio oli ääriään myöten täynnä messujen avajaisissa. Puhevuorossa Tarja Halonen.

Mutta onneksi kuultiin saksaakin, vieläpä hurmaavasti ärriä sorauttaen. Asialla oli venäjänjuutalainen Wladimir Kaminer, joka muutti parikymmentä vuotta sitten Saksaan. Hän kertoi, kuinka yritti kopioida saksalaisia tapoja saapuessaan ummikkona maahan. Hän esimerkiksi kuljetti olutpulloa jatkuvasti mukanaan, koska ajatteli sulautuvansa paremmin joukkoon. Hänen tarinansa olivat hulvattomia, mutta lämpimän inhimmillisiä. Onhan siinä ironiaa, että tällä hetkellä hänen kirjojaan käytetään syyrialaisten kotouttamisoppaana. Häneltä on käännetty suomeksi seitsemän kirjaa, tuoreimpana Venäläiset naapurini (Sammakko 2016).

Wladimir Kaminer on lumoava tarinankertoja.

Avajaisissa kuultiin myös Heli Laaksosen murreruno ja puhdasta porilaistakin, koska Satakunta on messujen teemamaakunta. Itämurteet päihittivät kuitenkin kirkkaasti nämä kaksi, kun kirjailija, näyttelijä, stand-up-koomikko Antti Heikkinen kajautti niin että varmasti koko näyttelysali kuuli Shakespearen Macbethista katkelman savon murteella.

Antti Heikkinen on varsinainen velikulta, Nilsiän Shakespeare!

Heikkinen kertoi kirjastaan Matkamies maan, kuvitteelliselle Jälsinkangas-nimiselle paikkakunnalle sijoittuvasta romaanistaan. Jälsinkankaalla avataan vastaanottokeskus ja suljetaan terveyskeskus samaan aikaan syksyllä 2015. Ajankohtaista sisältöä siis. Shakespeare liittyy tarinaan taas niin, että Jälsinkankaan harrastajateatterissa harjoitellaan Macbethiä. Shakespearen ajankohtaisuudesta Heikkinen oli kuullut vasta häntä haastatelleelta toimittajalta.

Peter Sandströmin tarinoissa pilkahtelee huumori, vaikka äidin mielestä poika kirjoittaakin turhan vakavasti.

Peter Sandströmin kirjojen päähenkilö, runoilija Peter, istuu joskus aamuisin kirjailijan keittiönpöydän ääressä. Ei joka aamu, mutta aika usein kuitenkin. Ja ihan hyvin hänellä tuntuu menevän.

Kirjailijan äidin pyyntö pojalleen on: ”Etkö voisi kirjoittaa hauskaa kirjaa.” Ja siihen Sandströmin vastaus: ”Voi äiti, minä yritän, joka päivä yritän.” Vaikka äiti ei vielä koe saaneensa, mitä toivoo, niin ainakin haastatteluhetken kuuntelijoille paljastuu juuri se, mikä Sandströmin kirjoistakin: hiljainen huumori värittää niin Sandströmin  kirjojen kerrontaa kuin hänen puhettaankin. Ja suomalainen vaatimattomuus. Kun kirjailijan haastattelija luki otteen Antti Majanderin kiiltävästä arviosta kirjailijan uusimmasta kirjasta Laudatur ja kysyi, onko Sandström itse samaa mieltä, kirjailija oikein kavahti ja sanoi, ettei hän voi sanoa olevansa, koska silloinhan hän kehuisi itseään, ”eikä niin voi tehdä.”

Pajtim Statovci kertoi, että kirjoitti Tiranan sydäntä yhtäaikaisesti Kissani Jugoslavian kanssa.

Pajtim Statovci kertoi kirjastaan Tiranan sydän, josta Airi on kirjoittanut blogiimme jutun. Kirjassa on paljon materiaalia, jonka hän oli alunperin ajatellut julkaista esikoiskirjassaan Kissani Jugoslavia. Jo osittain valmis käsikirjoitus helpotti toisen kirjan kirjoittamista. Ilman sitä paineet olisivat olleet tosi suuria.

Kaoottiseksi kuvasi Pajtim kirjoittamisen prosessiaan, jota kustannustoimittaja sitten hillitsee. Hän kertoi innostuvansa myös pienistä yksityiskohdista ja lähtevänsä kirjoittamaan niistä. Esimerkkinä hän kertoi, miten tieto että Albaniassa myytiin tiettyä suklaata 80-luvulla, sai hänet myös kirjoittamaan siitä näyttääkseen, että tämänkin asian hän on selvittänyt. ”En edes tiedä, mitä teen kun kirjoitan. Menen vaan johonkin tilaan ja jotain vain tapahtuu.”

Hänen kirjoittamisensa on myös hyvin visuaalista. ”Visualisoin ensin kohtauksen, olen paikoillani ja suljen silmäni. Näen kaiken kuvina ja siitä kirjoitan.” Ei ihme, sillä Pajtim opiskelee kirjallisuuden lisäksi elokuvan tekemistä.

Jan Vapaavuorelta tuli odotetusti suoraa puhetta.

Monella lavalla käytiin yhteiskunnallista keskustelua. Oli arkkipiispoja ja presidentti. Maahanmuuttoa monessa kirjassa. Oman näkökantansa on kansiin koonnut myös Jan Vapaavuori. Kirjassaan Puoliholtiton Suomi hän käy läpi päätöksiä ja tunarointeja, miten nykytilanteeseen on tultu. Paljon silittelyä ei löydy. Selkeästi hän totesi, että jos Suomen kilpailukyky ei nouse, niin hyvinvointivaltio voidaan unohtaa, rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

Uutuutena Turun Kirjamessuilla on lukupiirikeskustelut. Otavan kolme huippukirjailijaa Miika Nousiainen, Juha Itkonen ja Enni Mustonen ovat lukupiirien jututettavina. Perjantaina oli vuorossa Miika Nousiainen ja turkulainen lukupiiri Lue lounaaksi. Päätin osallistua virittyäkseni lauantain tilaisuuteen, jossa Kirsin Book Club keskustelee Juha Itkosen kanssa Palatkaa perhoset -kirjasta.

Miika Nousiainen kuunteli lukupiirin kommentteja.

Käsittelyssä oli Miikan uusin kirja Juurihoito. Miika oli tapansa mukaan tehnyt kirjan taustatyöt huolella. Idea oli kirjoittamaan lähtiessä selkeänä mielessä ja keskustelut hammaslääkärikavereiden kanssa toivat tarvittavat nyanssit. Hampaisiin liittyviä tarinoita oli karttunut myös Thaimaan lomamatkalla ja Australian aavikoilla. Hammaslääkärin työkalujen ja menetelmien yksityiskohdat oli käyty huolella läpi. Katsomosta todettiinkin, että kirjan kannessa pitäisi lukea: ”Hammaslääkäriliitto suosittelee!”

Yhtenä kantavana teemana kirjassa on Miikan mukaan näennäissuvaitsevaisuus. Hän oli havahtunut, kun Kallion leikkipuistossa joku Itä-Suomesta palannut isä oli sanonut Miikalle, että huh, huh, onpa kiva olla taas kotona, kun voi puhua muiden kuin leijonariipustyyppien kanssa. Ei ollut miehellä tullut mieleen keskustella ”toisenlaisten” kanssa. Punaviherkuplan ennakkoluulot ovat Miikan mukaan myös rasismia.

Kirjassa etsitään hammaslääkärin ja hänen sisarustensa kadonnutta isää. Iso osa etsinnästä keskittyy Australiaan, sillä manner on Miikalle tuttu. Hänen äitinsä perhe muutti sinne 1960-luvulla ja sukulaisia on siellä edelleenkin. Monet kirjan tarinat tai ainakin niiden alut ovat suoraan suvusta, on kuoltu tappelussa ja menty naimisiin abonaisen kanssa. Erityisen vaikutuksen Miikaan oli tehnyt retki Alice Springsiin, jossa hän oli osallistunut Surviving in the Desert -kurssille. Siellä saatu tieto aborginalien elämästä oli niin kiinnostavaa, että ehkäpä sitä päätyi hieman liikaa kirjaankin, arveli Miika.

Lue lounaaksi -lukupiiri ja me yleisössä olleet olimme onnekkaita. Keskustelu on kiinnostavaa ja Juurihoito-kirja avautui aivan uudelle tasolle. Todella kiva mennä tämän tiedon saaneena katsomaan Juurihoitoa Kansallisteatteriin marraskuussa.

Kirsin Book Clubin joukkue perjantaina oli vasemmalta Kirsi Ranin , Airi Vilhunen ja Pirjo Helenius-Viitamäki.

Useamman perjantaipäivän kirjan teemana oli maahanmuutto ja siirtolaisuus. Kuten Wladimir Kaminer tilannetta kuvasi:

Kaikki olemme samassa pelastusveneessä, kaikki me olemme yksi teistä.”

Messukimaraan liittyvät muut juttumme:

• Peter Sandström: Valkea kuulas – haikea kasvukertomus
• Peter Sandström: Laudatur – arvosana elämälle?
• Pajtim Statovci: Kiehtova Kissani Jugoslavia ei kehrää
• Pajtim Statovci: Tiranan sydän – kotkan poika korkokengissä
• Miika Nousiainen: Juurihoito – muutakin kuin hammashuoltoa

Lukupiiri Juha Itkosen kanssa

Juha Itkonen oli lukupiirimme keskellä, Niina Miettinen oven vieressä.

Lauantai aukeni aurinkoisena Turussa. Toisen messupäivän aamuun oli meillä ladattuna paljon odotusta, sillä ohjelmassa oli Kirsin Book Clubin julkinen lukupiirikeskustelu kirjailija Juha Itkosen kanssa. Olimme käyneet tarkistamassa tilat ja tekniikan edellisenä iltana, keskusteltava kirja – Palatkaa perhoset – oli luettu, samoin kuin sen edeltäjä Anna minun rakastaa enemmän. Olimme myös kuunnelleet kirjojen Spotify-listat ja käyneet kirjassa olevan Mahlarinne 7 portin takana Espoossa.

Juha Itkonen saapui Turkuun aamujunalla yhdessä Otavan kustannustoimittaja Niina Miettisen kanssa. Kirsin Book Clubista paikalla olivat Airi, Minna, Maija-Riitta, Liisa, Pirjo ja Kirsi. Yleisöksi saimme messuvieraita, joista vain muutama oli lukenut keskustelussa olleet Juhan kirjat etukäteen. Mutta se ei haitannut, Juha oli hurmaava keskustelija, joka avoimesti kertoi tunnoistaan sekä valaisi kirjoissaan olevien ihmisten ja tarinoiden taustoja.

Lukupiirit ovat kyllä ihania. Oma Palatkaa perhoset -kirjan lukukokemus syveni jälleen, kun Juha kertoi, mitkä olivat hänen ajatuksensa kirjan eri henkilöiden suhteen. Ketä kirjan kertojat, Suomen kaikkien aikojen kuuluisimman rocktähden Summer Maplen ex-poikaystävä ja äiti muistuttavat, miten Summer Maple syntyi ja mitkä ovat kirjan kantavat teemat.

Keskustelussa vuorottelivat sekä Summer Maplen tarinan alku kirjasta Anna minun rakastaa enemmän ja tarinan jatko Palatkaa perhosista. Kirjojen välissä on kymmenen vuotta, sekä ihmiset että maailma ovat muuttuneet. Niin paljon kiinnostavaa, että teemme keskustelustamme ihan oman blogijutun lähipäivinä. Se voidaan jo nyt paljastaa, että peukut nousivat ylös molempien kirjojen kohdalla, joidenkin mielestä tarinan alku oli parempi, joidenkin toisin päin. Ne, jotka olivat lukeneet vain Palatkaa perhoset, vakuuttivat, että kirja toimii itsenäisestikin.

Kiitos Juha ja Niina, mielellämme luemme kymmenen vuoden päästä uusimmat Summer Maplen kuulumiset!

Juha Itkonen, Kirsin Book Club ja osa lukupiiritapahtuman yleisöstä.

Wladimir Kaminer

Venäjänjuutalainen Wladimir Kaminer sai keväällä 1990 turvapaikan DDR:stä osana Itä-Saksan kasvojenkohotuskampanjaa. Kaminerin mukaan juutalaisuus on ollut hänelle suuri etu: missä hän onkin, aina hän on vähän erilainen kuin muut. Tämä on varmasti helpottanut myös asettumista Saksaan. Hän kirjoittaa saksaksi, eikä – kuten haastattelijansa Roman Schatz – edes maailmalta salaa alkuperäisellä äidinkielellään. Kaminerilta on suomennettu useita teoksia, viimeisimpänä Venäläiset naapurini, joka on kokoelma Kaminerin parhaita, suomalaiseen makuun sopivia tarinoita hänen aiemmin suomentamattomista teoksistaan. Kaminerin tuotannon punainen lanka on huumori. Sitä hän löytää elämän tragediasta katsomalla asioita hieman totutusta poikkeavasta kulmasta.

Roman Schatz simultaanitulkkasi Wladimir Kaminerin tarinat

Jari Tervo: Matriarkka

Jari Tervo sanaili kepeään tyyliinsä valtaisan yleisön edessä, samalla lasketellen painavaa asiaa. Romaanikirjailija Jari Tervo sekoitetaan usein siihen Jari Tervoon, joka mm. harrastaa Uutisvuotoa. Nämä tulee kuitenkin pitää erillään ja muistaa että romaanissa luodaan oma maailma, joka saattaa olla rinnakkainen sen maailman kanssa jossa me nyt elämme.

”Unohtakaa Jari Tervo, lukekaa Matriarkka!” kehotti Tervo yleisöään.

Messujen Agricola-lavan reunat olivat tungokseen asti täynnä, kun Jari Tervo astui lavalle.

Tervon tänä syksynä ilmestynyt Matriarkka on tarina inkeriläisten kansanmurhasta, ja Tervo pitää häpeällisenä, miten huonosti me tunnemme tämän suomalaisryhmän vaiheet ja kohtalon. Hän myös korosti, ettei itse suinkaan ole keksinyt ajatusta kansanmurhasta, vaan samaan ovat päätyneet myös useat tutkijat. Matriarkan rakenne on Tervon mukaan kuin kansainvaellus tai vedenpaisumus, kansoja ja henkilöitä nousee ja katoaa. ”Mekin elämme kansainvaellusten aikaa”, kuten Tervo tiivisti, ja siksi kirja on myös ajankohtainen.

Jari Tervo oli lavalla luottokustannustoimittajansa Harri Haanpään kanssa.

Miksi Tervo sitten pitäisi unohtaa? Tervon ja hänen kustannustoimittajansa Harri Haanpään keskustelussa nousi taas esiin Tervon viihdejulkisuus, rooli ”Uutisvuodon narrina” ja miten kriitikotkin lukevat Tervon kirjoja hänen julkisuuskuvansa läpi. Nyt on näkyvissä merkkejä jo muustakin, on syytäkin, sillä kritiikkeihin on noussut ajatus, jonka Tervo itsekin allekirjoittaa: Matriarkka on hänen paras kirjansa.

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Touko Siltala haastatteli Pirkko Saisiota

”On se paras”, totesi painokkaasti myös toinen päivän esiintyjistä, pitkän ja hienon kirjallisen uran tehnyt Pirkko Saisio omasta uutuusromaanistaan Mies, ja hänen asiansa. Ei vähän Finlandia-voittajalta, rakastetun Elämänmenon ja vahvasti autofiktiivisen ja loistavan trilogian (Pienin yhteinen nimittäjä, Vastavalo, Punainen erokirja) kirjoittajalta. Kahdeksaan vuoteen Saisio ei tätä ennen ole kirjoittanut romaania vaan keskittynyt draamaan ja esseisiin. Hän kertoi epäilleensä romaania muotona.  Vasta kun hänellä oli jotakin sanottavaa, joka antautuu romaaniksi ja myös uudistaa romaanin muotoa hän oli valmis draamaa runsassanaisempaan proosaan.

Airin messuhankintoja oli Pirkko Saision uusin Mies, ja hänen asiansa. Hankinnan kruunasi kirjailijan omistuskirjoitus.

Näytelmäkirjailijana monologimuoto on hänelle luontevin ja myös Mies, ja hänen asiansa on kirjoitettu monologiksi. Mielenkiintoisesti ja dramaturgian opettajan täsmällisyydellä Saisio kuvasi, miten hän on pyrkinyt todella autenttisuuteen henkilön sisäisessä monologissa, joka hänen mukaansa on jatkuvaa dialogia. Niinpä esimerkiksi päähenkilöllä ei ole kirjassa nimeä, koska ei kukaan omassa mielessään käytä itsestään nimeä. Saisio kertoi myös pitävänsä itseään humoristina, vaikkei sitä aina osata hänen kirjoistaan lukea. Mustaa huumoria, sitä on hänen mielestään tässäkin kirjassa.

M.A. Numminen

M.A. Nummisen kirja syntyi 350 kapakan kautta.

Docendo on julkaissut M.A. Nummisen kirjasta Baarien mies 30-vuotisjuhlapainoksen. Kirjan idea oli syntynyt kaksi vuotta aiemmin, aineiston keruu tehtiin vuoden 1986 uudenvuodenpäivän ja juhannusaaton välillä. Numminen kiersi 350 keskiolutbaaria 186 kunnassa. Baareja kirjaan asti pääsi 132, kilometrejä reissuilla kertyi 20.000. Baarien mies on kulttuurihistoriallinen katsaus suomalaiseen keskiolutbaari-ilmiöön, joka syntyi 60- ja 70-lukujen taitteessa keskioluen vapauduttua 1.1.1969 ja päättyi vuosituhannen vaihteessa alkoholisääntelyn vapauduttua.

Sinikka ja Tiina Nopola

Nopolan sisarukset Sinikka ja Tiina sekä ystävämme Henna Jääsaari

Turun Kirjamessujen vakkariesiintyjiin kuuluvat Sinikka ja Tiina Nopola. Heitä on aina niin ilahduttavaa tavata! Heidän uutuudet rakastettuihin lasten- ja nuortensarjoihin olivat Heinähattu ja Vilttitossu ja Rubensin veljekset sekä Risto Räppääjä ja pullistelija. Varmoja joululahjavinkkejä!

Kirjalliset treffit

Kirjallisten treffien emäntänä toimi konseptin Suomeen tuonut Anna-Riikka Carlson.

Pitkän messupäivän päätteeksi päätimme käydä katsomassa kirjallisia treffejä. WSOY:n Anna-Riikka Carlson on tuonut konseptin Suomeen ja emännöinyt jo useita treffejä. Alunperin ideana on ollut tulla lempikirjan kanssa, aloittaa keskustelu siitä ja tutustua sitä kautta mahdollisiin kumppaneihin.

Meille oli kuitenkin kerrottu jo etukäteen, että messuilla konsepti on ollut ennemminkin lukukokemusten jakaminen kuin seuran hakeminen. Paikalle saapuikin vain naisia ellei isäntänä toiminutta kirjailija Joni Pyysaloa lasketa. Pöydälle kasattiin osallistujien uusia ja vanhoja kirjoja, esimerkiksi Eva Dahlgrenin Hur man närmar sig ett träd, Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa ja Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Anna-Riikka nosti Riku Korhosen uutuuden Emme enää usko pahaan tämän hetken suosikikseen. Sama kirja oli tullut jo aiemmin päivällä esiin Bonnier Booksin toimitusjohtaja Timo Julkusen suosituksena ja sen Juha Itkonenkin osti messuilta kotiinviemisinä.

Osa Kirsin Book Clubin naisista suunnisti jo kotiin, mutta Minna ja Kirsi pääsivät saunaan ja illalliselle hyvien ystävien Päivi ja Jussi Jääsaaren luokse. Vielä on yksi messupäivä jäljellä. Lähes suoraa raporttia päivän kohokohdista voi seurata Kirsin Book Clubin Twitteristä ja Instagramista.

Ja lopuksi vielä jo perinteinen yhteiskuva Jenni Haukion kanssa. Aiemmat kuvat voi käydä katsomassa linkeistä: 2014 ja 2015.

Kirsin jo perinteeksi muodostunut kirjamessukuva yhdessä Jenni Haukion kanssa.

PS. Jutun koostivat Airi, Minna ja Kirsi, kuvankäsittelystä kiitos Jussille.

Otavan lukupiirissä Enni Mustonen: Ruokarouva

Kirjailija Enni Mustonen ja Myöhäisromantiikot-lukupiiri.

Loistavat syysvärit hehkuivat sunnuntaiaamuna Turussa, kun suuntasimme kirjamessujen päätöspäivään. Hyvä, että olimme malttaneet tulla messuille heti aamusta vaikka sää houkuttelikin ulkoreippailuun, sillä Otavan lukupiirissä oli räiskyvä viihdekirjailija Enni Mustonen a.k.a. filosofian tohtori Kirsti Manninen. Hän suorastaan pulppusi taustoja ja yksityiskohtia Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta.

Taiteilijaperheiden elämää palvelusväen katsantokannasta esittelevä sarja sai alkunsa, kun Enni tutki Topeliuksen historiaa ja mietti, kuka ihmeen Irene esiintyy muistiinpanoissa. Kyseessä oli oikeasti elänyt nainen, jonka Topelius oli palkannut perheensä palvelijaksi. Enni sai idean tuoda nämä luottopalvelijat, taiteilijaperheiden tukijalat, näkyviksi. Eipä aikaakaan, kun Ennillä oli esittää Otavan kustannusjohtaja Jaana Koistiselle viiden kirjan synopsis. Lukupiirissä kuulimme, että sarjaan saattaa tulla kuudeskin osa.

Enniä kuunnellessa syntyi tunne aivan käsittämättömästä tuotteliaisuudesta.  Sarjan aikana tutustutaan mm. Topeliuksen, Edelfeltin ja Sibeliuksen hushålleihin. Kirjoissa näille tunnetuille ihmisille ei tapahdu mitään, mitä heille ei oikeasti ole tapahtunut ja useimmiten he sanovat lauseita, mitä he ovat oikeasti sanoneetkin. Enni ei tietenkään tiedä, mitä nämä taiteilijat ovat ajatelleet, mutta luomansa päähenkilö Idan mietteet ja tunteet hän tietää.

Koko sarja on ollut myyntimenstys. Enni/Kirsti sanoi uskovansa tarinan voimaan, ensin pitää saattaa ymmärrys ja sitten vasta faktat alkavat kiinostaa.

Olen ylpeänä viihdekirjalija. Jos kirjoistani syntyy oivalluksia Suomen historiasta, niin hienoa! Enni Mustonen

Totesimme, että Paimentyttö, Lapsenlikka, Emännöitsijä ja Ruokarouva pitää laittaa ihan historian kuvauksensa vuoksi lukulistalle.

Riku Korhonen: Emme usko enää pahaan

Riku Korhonen totesi, että hän ei koe miehenä olemista mitenkään hankalana.

Nora Varjama haastatteli kirjallisuutemme kentässä jo paikkansa vakiinnuttanutta Riku Korhosta tämän uusimman romaanin Emme enää usko pahaan tiimoilta. Kirja lähtee liikkeelle päähenkilö Eeron ryhdyttyä suunnittelemaan avioliittonsa tuoreuttamista vaimonryöstöllä hyvän ystävänsä Larin avustamana. Vaimonryöstö-idea pohjaa ikiaikaisiin myyttisiin kertomuksiin, joista on aikojen kuluessa syntynyt loputon määrä variaatioita. Riku on jo 90-luvulta lähtien seurannut amerikkalaista miesliikettä, joka pyrkii voittamaan takaisin primitiivisen maskuliinisuutensa. Tällaista ajatusmaailmaa heijastellen keskenään kovin erilaiset ystävykset ryhtyvät tuumasta toimeen, eikä kaikki sitten menekään suunnitelmien mukaisesti. Lavalta välittyi kuva monipuolisesti kiinnostavasta romaanista: mies, avioliitto, ystävyys, ristiriidat ainakin tuntuvat nousevat teemoina esiin. Lukulistalle eli blogipostaus tulossa!

Katarina Baerin ja Terhi Rannelan kirjat natseista

Katarina Baer

Lukulistalle pääsevät myös Katarina Baerin He olivat natseja ja Terhi Rannelan Frau. Katarina Baer on tutkinut saksalaisia arkistoja ja löytänyt isovanhempiensa tarinan. Hänen isoisänsä oli liittynyt kansallisosialistiseen puolueeseen jo 1920-luvulla. ”Isoisä oli pieni ratas natsien isossa koneistossa.” He olivat natseja -kirjasta ja muutamasta muusta tapahtumasta messuilla lisää erillisessä jutussa Saksasta messujen teemamaana (ilmestyy lähipäivinä).

Terhi Rannela

Terhi Rannela kertoo natsiupseeri Reinhard Heydrichin lesken Linan tarinan. Terhi kertoi löytäneensä aiheensa aivan sattumalta museosta Prahassa. Myös Teurastajaksi kutsuttu Heydrich kuului aivan natsieliitin ytimeen. Hän on jäänyt nimenä vieraaksi, koska kaatui jo keväällä 1942. Linan elämäntarina sivuaa myös Suomea, sillä hän asui 60-luvulla vuoden Suomessa avioituttuaan Otto Mannisen ja Anni Swanin pojan, Intimiteatterin perustajan, teatterinjohtaja Mauno Mannisen kanssa. Neljästä kirjoitusvuodesta kolmen ajan Terhi Rannela näki Lina Heydrichin hahmon hyvin mustavalkoisena. Hänestä löytyi kuitenkin myös inhimillisiä piirteitä. Avioliitossaan hän oli yksinäinen kuin soittamaton viulu seinällä, sillä kymmenen ensimmäisen avioliittovuoden aikana Reinhard Heydrichia ei juuri kotona näkynyt. Sodan jälkeen Lina muutti kotisaarelleen Fehmarnille ja ryhtyi pitämään majataloa. Linan omin sanoin, nyt hänen elämällään oli taas tarkoitus.

Latvian kansallisaarre Rainis

Käydessämme Latvian uudessa, upeassa kansalliskirjastossa Rigassa, kysyin kirjastovirkailijoilta, mitä latvialaista luettavaa he suosittelisivat. Ensimmäisenä nousi Rainis, Sibeliuksen aikalainen, jonka pyrkimyksenä oli saada latvian kieli tasa-arvoiseen asemaan Latviassa. Hänen lapsuudessaan ei esimerkiksi voinut käydä koulua latviaksi. Hänen valtavasta runo- ja näytelmätuotannostaan on viimeinkin käännetty ensimmäinen teos suomeksi, kääntäjinä Mirja Hovila ja Marja Leinonen. Se pysyy joka muuttuu on kokoelma Rainiksen runoja, näytelmiä ja kirjeenvaihtoa.

Mirja Hovila ja Latvian kansallisrunoilijan ensimmäinen suomennos.

Mirja Hovila ja latvialainen kielitieteilijä Jana Šteinberga-Ranki valottivat Rainiksen merkitystä latvialaisille. ”Ei yhtään juhlaa vietetä, ettei Rainista siteerata”, totesi Jana. Rainiksen tekstit ovat niin puhuttelevia, että sekä vanhan itsenäisyyden, neuvostoajan että nykyisen itsenäisyyden valtiojohto on käyttänyt niitä, vaikka Rainis itse vastusti vallan rakenteita ja joutui viettämään vuosia maanpaossa.

Mirja kertoi, että Rainiksen kuvaileva kieli on haasteellista kääntää ja etenkin runomittojen säilyttäminen on ollut paikoin mahdotonta.

Runojen kääntämiselle on latviassa oma verbi atdzejot, suurin piirtein ’uudelleenrunoilla’. Vastaava on myös esimerkiksi saksassa ja norjassa, nachdichten, gjendikte. Siitähän juuri on kyse: runo kirjoitetaan uudelleen, tietenkin alkutekstiä ja tekijää kunnioittaen.” Mirja Hovila Rozentāls-seuran sivuilla.

Latvian ystävä kiittää merkittävästä kulttuuriteosta!

Satu Silvo ja Maija Itkonen

Kun omien messujen kohokohta oli lauantainen osallistumisemme Otavan lukupiiriin Juha Itkosen kanssa, niin toki halusimme kuulla myös Juhan vaimoa Maija Itkosta, nyhtökaurakonseptin kehittäjää. Samalla lavalla oli myös näyttelijä Satu Silvo, joka on jo vuosia puhunut kasvis- ja raakaravinnon puolesta. Hänenkin puolisonsa, kirjailija Reidar Palmgren, seisoi lavan reunalla. Reidarilta on ilmestynyt juuri teos nimeltään Kirpputori.

Satu Silvo  ja Maija Itkonen

Satu Silvo on koonnut Virpi Mellerin kanssa Silvoplee-teoksen, joka sisältää Sadun ruokafilosofiaa ja omia terveyskokemuksia raakaravinnon hyödyistä sekä tietenkin runsaasti reseptejä. Maija on työstänyt Nyhtökaura-kirjan Reetta Kivelän kanssa. Siinä annetaan ohjeita, miten nyhtökaurasta taiotaan niin arkiruokaa kuin herkkujakin. Tosin tällä hetkellä nyhtökauran saanti on vielä haasteellista, jokainen tuotantoerä katoaa kaupanhyllyltä alle tunnissa. Menestystuotteen luoja Maija kertoi itse olleensa aina kasvissyöjä ja lähteneensä kehittämään täydellistä proteiinilähdettä. Hänen poikansa olikin todennut, että äiti ei syö muuta lihaa kuin nyhtökauraa!

Kunniamaininta 1

Roman Schatz

Messujen positiivisiin yllätyksiin kuului saksalaissuomalainen Roman Schatz. Hän loihti Heli Laaksosen murrerunon kiehtovammaksi saksaksi lausuttuna. Hän haastatteli Wladimir Kamineria saksaksi ja simultaanikäänsi suvereenisesti kiinnostavimmat kohdat. Hän toimi loistavana moderaattorina Onnellisuus-keskustelussa sunnuntaina.

Kunniamaininnan haluamme antaa hänelle varsinaisesti toisesta syystä. Pyysimme häntä kuvaan ja Minna kertoi (saksaksi) olleensa kuuntelemassa Kaminer-keskustelua. Silloin Roman pyysi palautetta meiltä, hänelle täysin tuntemattomilta messukävijöiltä, siitä, miten hän oli meidän mielestämme selviytynyt käännöstyöstään. Todellisen ammattilaisen merkki, halu saada palautetta ja oppia!

Kunniamaininta 2 & sydämelliset kiitokset

Toinen kunniamaininta ja sydämellinen kiitos Turun messuorganisaatiolle, ennen kaikkea tiedotuspäällikkö Taina Pärkö-Luotoselle. Hänen palveluhalukkuutensa ja lämpimän ystävälliset viestinsä jo ennen messutapahtumaa ovat poikkeuksellisen ilahduttavia. Messukeskuksen valitsema lause siitä, että Turun Kirjamessuilla on sydän ei todellakaan jää sanahelinäksi, vaan todentuu niin Tainan työssä kuin pressikeskuksen henkilöissä (kiitos Myöhäisromantiikot-lukupiiriläisestä, joka latasit kännykkääni ja vahdit kollegan kenkiä).

Ihailtava on myös ohjelmapäällikkö Jenni Haukion aitoa läsnäoloa. Jenni oli kaikkialla, piti median avajaissanat, kävi kurkkaamassa JVG:n esiintymistä, pistäytyi meidän lukupiirissämme, tuli käytävillä lukuisia kertoja vastaan, tuli Kirjallisille treffeille ja suostui ties kuinka moneen yhteiskuvaan, antoi haastatteluja ja teki varmasti vielä paljon muutakin, mitä me emme tiedä. Ammattilaismitalit Jennille ja tiimille!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi kurkkaamassa, mitä ohjelmaa Jenni oli järjestänyt.

Jutun kirjoittivat Minna ja Kirsi

Lue myös nämä juttumme:

• Kirjallista runsautta @Turun Kirjamessut (la 2016)
• Loistava startti Turun Kirjamessuille (pe 2016)
• Loppuhuipennus @Turun Kirjamessut (su 2015)
• Dekkareita ja ihmisiä @Turun Kirjamessut (la 2015)
• Kirjalliset ladyt lavalla @Turun Kirjamessut (pe 2015)
• Terveiset Turun Kirjamessuilta 2014
• Riian upea kirjasto (sisältää tietoa Rainiksesta)

Memento mori. Muista kuolevasi. Pirkko Saision uuden romaanin Mies, ja hänen asiansa päähenkilö kyllä muistaa. Erityisesti sen jälkeen, kun lukee aamun lehdestä, että Pablo, nuoruusajan ystävä on kuollut. Muistaa hän muutakin, on muistanut aina. Sen mitä tapahtui Firenzessä yli 30 vuotta aikaisemmin.

Pirkko Saision kirja on mysteeri, jota lukijana ratkon vielä pitkään lukemisen jälkeen. Mitä Firenzessä oikein tapahtui? Mikä on miehen rikos? Kun kirjassa tuntuu selviävän, mitä on tapahtunut, lukijana kysyn yhä, onko tapahtunut totta vai sairaan mielen kehittämää.

Pirkko Saisio on ehdottomia suosikkikirjailijoitani, ja kirjan lukemisen jälkeen teki mieli huokaista: ”Pahanpa heitit, Saisio!” Ei jätä tämä tarina helpolla rauhaan, mysteeriä on pakko vatvoa useampi päivä. Mikä miehen mursi ja sairastutti? Mikä on miehen, asianajajan asia, jota hän ajaa. Eikö se olekaan oikeuden toteutuminen?

Kerronta etenee sisäisenä monologina, ja tarkkaan sisäisen monologin lainalaisuuksia pohtinut Saisio ei siksi anna kertojalle, tarinan päähenkilöille nimeä. Kukapa itsestään käyttäisi nimeä ajatuksissaan, täsmensi Saisio Turun kirjamessuilla. Pääasiat miehestä kuitenkin selviävät. Hän on vähän yli 60-vuotias, ilmeisen menestyvä lakimies, asianajaja, hyvin toimeentuleva, naimisissa itseään reilusti nuoremman Kristan kanssa. Elämässä kaikki on näennäisen kohdallaan: ruuan, juoman, rakkauden ja seksin määrä täyttää normit. Pablon, Paavo Olavi Korhosen kuolinilmoitus maanantaiaamun lehdessä heiluttaa kuitenkin onnellisuuden kulisseja niin, että ne alkavat rymisten kaatua.

Pablo on kuollut. Minä elän. Minä en ole elänyt pitkään aikaan.

Tarina etenee maanantaista maanantaihin. Samassa tahdissa etenee miehen epätoivo, vaiko sairaus? Muistutus kuolemasta, omasta kuolemasta pyörii miehen mielessä koko ajan. Memento mori. Kuoleman edessä mies aiheellisesti katsoo taaksepäin ja miettii, millaista on ollut elämäni. Mitä olen tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä? Tai täsmällisemmin: Mikä on rikokseni, josta minut on jätetty rankaisematta.

Lakimiehenä mies on venyttänyt lain rajoja ja tulkintaa, ajanut asiakkaidensa etuja ”mutta lain sallimissa puitteissa”, kuten hän itse haluaa asian nähdä. Avioero-oikeudenkäynneissä hän on hoitanut ositukset asiakkaansa eduksi, rikoksen tekijää hän on neuvonut kieltämään rikoksensa ja tulevaa pikkurikollistakin hän on valmis puolustamaan, rahasta tietenkin.

Mies on kehittänyt teorian ”kolmannen aallon uhreista”, syyllisen ja rangaistun läheisistä, jotka joutuvat kärsimään, kun syyllinen tuomitaan. Hän oikeuttaa neuvonsa ja toimintansa sillä, että kun syyllisiä ei rangaista, turhia kolmannen aallon uhrejakaan ei tule. Mutta hänen teoriansa ja toimintansa ei ota huomioon mitä seuraa siitä, jos rikollisista teoista ei seuraa ansaittua rangaistusta. Rangaistus merkitsee sovittamista. Ilman sovitusta ihmisestä tulee sieluton.

On sietämätöntä elää jos sielu on kuollut. Silloin elämä liukuu pois kuin hajuttomana ja mauttomana. Koska ihminen on sieluttomana itsekin kuin varjo.

Pirkko Saisio ja Touko Siltala Turun Kirjamessuilla.

Turun Kirjamessuilla Pirkko Saision ja hänen kustantajansa Touko Siltalan keskustelu oli yksi messujen mielenkiintoisimmista. Mies, ja hänen asiansa on Saision ensimmäinen romaani kahdeksaan vuoteen. Saisio kertoikin, että on ollut aikoja, jolloin romaanin kirjoittaminen on ollut mahdotonta ja lukeminenkin melkein mahdotonta. Teatterille kirjoittaminen on ollut läheisempää. Romaani on alkanut syntyä vasta, kun hänellä oli jotakin uutta ja myös muodoltaan uudistunutta sanottavaa. Teatterissa konflikti on olennainen, mutta pitkä pohdiskelu on hankalaa. Siksi nyt oli aika palata runsassanaisempaan proosaan.

Mies, ja hänen asiansa on ”tiukan rajauksen ja keskittämisen romaani, rajattu jopa realismin konventioiden vastaisesti”, Touko Siltala kuvasi romaania viitaten mm. päähenkilön nimettömyyteen. Saisio kertoi pyrkineensä romaanissaan jännitteeseen, joka syntyy suhteesta menneeseen tragediaan. ”Mies on syyttömäksi tuomittu, ja tämän paradoksin ympärille romaani rakentuu”, hän tiivisti.

Mies, ja hänen asiansa -kirjassa Saisio käyttää samanlaista tyyliä kuin Punaisessa erokirjassa ja Pienimmässä yhteisessä nimittäjässä. Kappaleet muodostuvat useimmiten vain yhdestä tai kahdesta virkkeestä. Kappaleiden välit ovat pitkät, sivut ovat ladonnaltaan väljiä. Tällä kirjoitustyylillä Saisio kertoi hakevansa kontrastisuutta ja rytmiä. Teksti kulkee kohti tärkeintä lausetta, nostaa jotakin esille.

Kirjailija, ja hänen tehtävänsä Kirjamessuilla.

Erityisesti kirjan lopun Saisio lataa viittauksilla ja vihjeillä. Halu ymmärtää vei minut googlaamaan, ja ensimmäiseksi googlasin Meskalinin, miehen työtoverin, jolle kirjassa osuu jonkinlainen totuuden puhujan ja paljastajan rooli. Nimi viittaa eteläamerikkalaisesta kaktuksesta saatavaan psykedeliseen alkoloidiin, jolla on samanlaisia vaikutuksia kuin esim. LSD:llä. Sairaan mielen houretta siis? Vai onko Meskalin miehen sisäinen ääni, vaikkapa se raamatullinen omatunto, jonka rippikoulussa opetettiin olevan Jumalan ääni meissä? Erilaisia viittauksia kuolemaan on paljon, Don Giovannista Kuolemaan Venetsiassa. Mukana on myös Gary Gilmore, amerikkalainen, joka 70-luvulla itse vaati tulla teloitetuksi kahdesta tekemästään murhasta. Hän halusi rangaistuksen teoistaan. ”Sieluton mies”, näin kirjan mies hänet määrittelee, ja samalla myös itsensä.

Saisio on kirjoittanut vahvan kirjan oikeudesta ja sen toteutumisesta. Vahvuus ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi raskas. Tarinassa on myös huumoria, mustaa. Nyt ei naurata, kuten Saisio esseekokoelmaa Signaali lukiessa. Radiohaastattelussa Saisio valitti, että kaikki eivät hänen kirjansa huumoria löydä. Mies, ja hänen asiansa kannattaa kuitenkin löytää. Kyllä tässä taitaa olla yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokas.

Lukija kiittää.

Turun Kirjamessut  lähestyvät, tänä vuonna ajankohta on lokakuun ensimmäinen viikonloppu, perjantaista sunnuntaihin 6.-8.10.2017.

Lähde mukaan ja voita liput osallistumalla arvontaan (ohjeet jutun lopussa).

Kirsin Book Club vieraili ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla 2014 ja ihastuimme ikihyviksi! Joukkomme on kasvanut vuosi vuodelta ja olemme jälleen tulossa ainakin seitsemän naisen voimin.

Ohjelmasta vastaavat kirjailijat Tommi Kinnunen ja Salla Simukka. Tommi on kirjoittanut menestysteokset Neljäntienristeys ja Lopotti, mutta toimii myös yläkoulun äidinkielenopettajana Turussa. Salla puolestaan on kirjoittanut toistakymmentä nuortenromaania, joiden oikeudet on myyty yli 50 maahan. Turun Kirjamessujen ohjelmallisena teemana on Suomen itsenäisyyden juhlavuonna Yksi maa – monta ääntä.

Paljon on tarjontaa moneen makuun. Olen koonnut tähän muutamia tärppejä eri messupäiviltä, ohjelmaa on kuitenkin niin runsaasti, että kaikille kirjanystäville varmasti löytyy kiinnostavaa kuunneltavaa ja tutkittavaa!

Perjantai 6.10.

• Klo 10:40 Ikäisekseen hyvin säilynyt – Satavuotiaan Suomen runoja (Kirjapaja Oy) sisältää yhden runon jokaiselta itsenäisyyden ajan vuodelta. Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto esiintyvät.
• Klo 11:00 Klassikkokeskustelu. Ihana Anna-Riikka Carlson kertoo, kuinka WSOY on julkaissut juhlapainokset 12 suomalaisesta klassikosta.
• Klo 13:15 Anni Kytömäki: Kivitasku, lue lisää tästä KLIK.
• Klo 14:30 Esikoiskirjailijapaneeli, tule tekemään löytöjä!
• Klo 15:40 Puhetta mummoista. Todennäköisesti messujen hulvattomin keskustelu, kun kirjailija Antti Heikkinen kertoo uudesta Mummo-romaanistaan. Katso ennakko KLIK.
• Klo 16:30 Selja Ahava lukee uutta kirjaansa Ennen kuin mieheni katoaa. Haastattelu klo 17:00.

Lauantai 7.10.

• Klo 10:20 Ei tehrä tästä nyt numeroo, mutta siskokset Sinikka ja Tiina Nopola kertovat, millaista on työskennellä yhdessä.
• Klo 10:45 Minä maalaan kuin jumala, Ellen Thesleffin uudesta elämäkerrasta kertoo kirjailija Hanna-Reetta Schreck.
• Klo 11:55 Jenni Haukio, joka on messujen ohjelmajohtajan tehtävästään virkavapaalla, keskustelee Anna Kortelaisen kanssa suomalaisesta runosta ja antologiastaan Katso pohjoista taivasta.
• Klo 12:20 Kati Tervo kertoo Iltalaulaja-romaanistaan, jossa Ellen Thesleff on puolestaan fiktiivisessä tarinassa.
• Klo 12:20 Rosa Liksom: Everstinna, Finlandia-voittajan uusin teos avaa natsismin kasvoja Suomessa. Kaikille vapaa lukupiirikeskustelu kirjasta alkaa 13:20. Vahva suositus!
• Klo 13:00 on valittavana huippudekkaristi Max Seeck, maailmanselittäjä Esko Valtaoja tai huikea Lenita!
• Klo 15:00 ex-pääministeri on muuttanut maailmalle, mutta ennen sitä julkaisi enemmän kuin kolme pointtia kirjassaan Alex.  Eli ehkä Suomen sujuvin esiintyjä: Alexander Stubb!
• Klo 15:30 Pauliina Susi ja hänen uusi trillerinsä Seireeni. Älä tule kuuntelemaan, jos suunnittelet risteilymatkaa!

Messujen lukupiirit ovat huipputapahtumia! Me saimme vuonna 2016 keskustella Juha Itkosen kanssa.

Sunnuntai 8.10.

• Klo 8:30 voi aloittaa aamun Runousaamiaisella, konseptilla, joka on tullut Helsingissä supersuosituksi. Paikkana Pieni Kirjapuoti, Yliopistonkatu 28. Vapaa pääsy, maksat vain oman aamiaisesi.
• Klo 10:20 Kun Paavo Castrénia voi kuulla, niin parasta on olla paikalla! Aiheena antiikin myytit.
• Klo 11:20 Lukupiirissä Kjell Westö ja Rikinkeltainen taivas. Enempää ei tarvita, Westö-fanin taivas!
• Klo 13:30 Katja Kallio: Yön kantaja, tapahtumat sijoittuvat mm. Seilin saarelle.
• Klo 13:50 Vuosi 1918 – kirjailijakeskustelu, mm. Anneli Kanto, Heidi Köngäs, Ville Kaarnakari ja Tiina Lintunen.
• Klo 14:00 Agricola-lavalla naisten historiaa, kaksi keskustelua, ensin Kaari Utrio ja Kristiina Vuori, sitten Katja Kallio, Venla Hiidensalo ja Mila Teräs.
• Tämä lista voisi jatkua ja paisua, mutta valitse itse sunnuntain suosikkisi, iltapäivällä ne voivat olla vaikkapa Eppu Normaali tai Mannerheim tai Cosplay-pukukilpailun finaali!

Tunnelma messuilla on tunnetusti lämminhenkinen ja mekin olemme ylistäneet sitä joka vierailumme yhteydessä. Kaikki tapahtuu kohtuullisen kokoisella alueella, joten siirtymät yhdeltä lavalta toiselle ovat lyhyitä. Ja kun voimat ovat vähissä, niin kannattaa piipahtaa varikkokäynnille Ruoka- ja Viinimessujen puolelle.

Koko ohjelman näet tästä.

Kirsin jo perinteeksi muodostunut kirjamessukuva yhdessä Jenni Haukion kanssa.

ARVONTA

Me lähdemme taas retkelle Turkuun ja kutsumme myös sinut ja ystäväsi mukaan!

Osallistu messujen päivälipun arvontaan kirjoittamalla alle kommenttikenttään, mistä Kirsin Book Clubin blogijutusta olet pitänyt. Tee tämä viimeistään sunnuntaina 24.9.

Viisi voittajaa saa kukin yhden päivälipun eli lipulla voi vierailla yhtenä päivänä Turun Kirjamessuilla.

Huomaathan, että messuille pääsee ilmaiseksi sunnuntaina pukeutumalla Cosplay-asuun.

Jos arpakeiju suosii sinua, niin ilmoitus lähtee antamaasi sähköpostiosoitteeseen (ei näy julkisesti) heti maanantaina, joten ole tarkkana, jotta ehdit lähettää paluupostissa osoitteesi. Postitamme liput välittömästi.

Päivitetty 24.9. klo 22.40

ARVONNAN TULOKSET

Kiitos kaikille osallistujille. Seuraavat henkilöt olivat onnekkaita päivälippuarvonnassamme:

• Reeta
• Humppila
• Pii
• Airiina
• Appa

Lähetättekö postiosoitteenne meille info@kirsinbookclub.com, niin laitamme liput postiin. Tulkaa nykäisemään hihasta, jos tunnistatte Kirsin Book Clubin naisia messuilla!

Turun Kirjamessut lähestyvät, tänä vuonna ajankohta on lokakuun ensimmäinen viikonloppu, perjantaista sunnuntaihin 5.-7.10.2018.

Lähde mukaan ja voita liput osallistumalla arvontaan (ohjeet jutun lopussa).

Kirsin Book Club vieraili ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla 2014 ja ihastuimme ikihyviksi! Joukkomme on kasvanut vuosi vuodelta ja olemme jälleen tulossa ainakin seitsemän naisen voimin.

Ohjelmapäällikkönä on tänä vuonna Seppo Puttonen, tuttu Ylen kirjallisuusohjelmista. Teemana on 100-vuotisjuhlavuottaan viettävä Viro ja monipuolista Viro-ohjelmaa onkin tarjolla. Sitä on ollut rakentamassa myös ohjelmajohtajaksi vuonna 2019 palaava Jenni Haukio. Kannattaakin valita messujen ohjelmasta teema Viro ja katsoa, mitä kaikkea on valittavissa.

Paljon on tarjontaa moneen makuun ja niin runsaasti, että kaikille kirjanystäville löytyy varmasti kiinnostavaa kuunneltavaa ja tutkittavaa!

Me olemme koonneet meidän ohjelmatärpejämme kaikille kolmelle päivälle:

Perjantai 5.10.2018

Perjantaina klo 11:00-11:20 Fiore A-halli

Mia Kankimäki on kirjoittanut uuden kirjan, jota kaikki kirjan lukeneet hehkuttavat. Kirjan nimi on Naiset joita ajattelen öisin ja varmasti se on tyyliltään sukua Mian edelliselle kirjalle Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Perjantaina klo 12:45-13:25 Eino, 2. krs

Latvia, laulun maa. Myös Latvia viettää 100-vuotisjuhlaansa ja onkin harvinaista herkkua tavata latvialainen kirjailija, jonka kirja on käännetty suomeksi. Mirja Hovila haastattelee Inguna Ula Cepiteä hänen kirjastaan Ulsiks, Neuvosto-Latvian lapsi.

Perjantaina klo 14:50-15:30 Fiore A-halli

Kolme kirjailijaa, joiden uutuusteokset käsittelevät vuotta 1918 perinteisestä poiketen. Jari Järvelä (Kosken kahta puolta), Pasi Pekkola (Huomenna kevät palaa) ja Markus Leikola (Sakean veren vuosi). Näillä herroilla on historia hallussa ja sydän paikallaan.

Pasi Pekkola tuo kirjassaan Hennalan vankileirin muistot 1950-luvun Lahteen

Perjantaina 17.20 – 17.50 Agricola A-halli

Ulkopuolisuus kirjallisuudessa. Keskustelemassa vironvenäläinen Andrei Ivanov, jonka kirja Kourallinen tomua ilmestyi elokuussa suomeksi, sekä Kissani Jugoslavian ja Tiranan sydämen kirjoittanut Pajtim Statovci.

Perjantaina klo 20:00 Apollo Alive Club

Kirjamessujen lipulla pääsee katsomaan hämmästyttävää bändiä! Lavalle nousee kirjallisuuden vaikuttajista koostuva Nyrok Dolls! Mauri Kunnas, laulu, kitara; Kjell Westö, kitara; Pekka Seppänen, basso; Pasi Heikura, kitara, taustalaulu; Silja Sillanpää, laulu ja Matti Toivonen, rummut, laulu. Showtime klo 21.00.

Lauantai 6.10.2018

Lauantai klo 11.00 -11.30 Ilonin ihmemaa B-halli

Virolainen lastenkirjailija Kairi Look keskustelee kääntäjänsä Katariina Suurpalon kanssa virolaisesta lastenkirjallisuudesta ja lukee kirjaansa Lentokentän lutikat.

Kairi Lookin lastenkirjat ovat iloisia ja sopivan anarkistisia.

Lauantaina klo 11.10-11.50 Eino 2. krs

Päin helvettiä? Paneelikeskustelu ajankohtaisesta ilmastomuutoksesta, paneelissa arkkipiispa Tapio Luoma, professori Markku Kulmala ja TT Panu Pihkala.

Lauantaina klo 11:15-11:45 Auditorio

Vuoden myyntimenestys eli Kari Hotakaisen kirja Tuntematon Kimi Räikkönen. Kirsin Book Club keskustelee Kari Hotakaisen kanssa Kimi-kirjasta Helsingin Kirjamessuilla, mutta kannattanee mennä kuuntelemaan jo nyt, miten kirja syntyi.

Lauantai klo 11:40-12:00 Agricola A-halli

Olli Jalosen hieno Taivaanpallo kiinnostaa, koska luimme kirjan lukupiirissämme ja olisi nyt tilaisuus mennä kuulemaan Olli Jalosen itsensä kertovan, miten tarina sai alkunsa.

Olli Jalosen esikoiskirja ilmestyi 40 vuotta sitten. Vaikka kirjallinen elämä on tänä aikana muuttunut paljon, sisin on hänen miellestään yhä sama: ”Täytyy olla hyvältä tuntuva innostus lähteä sukeltamaan johonkin, mitä ei ole ollut.”

Lauantai 12.30 – 12.50 Agricola A-halli

Mitä löytyy juurilta ja millaisissa yhteiskunnissa tänään elämme?

Mikä on tärkeää ja minkä pitäisi olla tärkeää ja mistä olemme oppineet vaikenemaan, tästä keskustelevat virolainen kosmopoliitti Kätlin Kaldemaa ja suomalainen metsäläinen Juha Hurme, Finlandia-palkitun Niemen kirjoittaja. Jokainen keskustelu, jossa Juha Hurme on mukana, on hurmaava, mutta tässä on lisäksi erinomaisen kiinnostava näkökulma. Kätlin Kaldemaa on Viron PENin puheenjohtaja ja häneltä on suomennettu teokset Islannissa ei ole perhosia ja Rakkauden aakkoset.

Lauantai klo 12:30-13:00 Tieto, B-halli

Anna Kortelaisen uunituore Hyvä Sara! – Sara Hildénin kolme elämää kiinnostaa. Jos kirja on puoliksikaan niin nappaava kuin Annan kirja Edelfeltin Virginie-rakastajattaresta, niin se on ehdotonta laatulukemistoa. Suomalaiset vahvat naiset ja heidän elämäkertansa kiinnostavat myös lukupiirissämme!

Lauantaina klo 12:40-13:00 Auditorio

Virolainen Andrei Ivanov on  mukana keskustelemassa Itämeren alueen venäjänkielisestä kirjallisuudesta lyhdessä kääntäjänsä Jukka Mallisen ja kirjailija-toimittaja J.P.Pulkkisen kanssa.

Andrei Ivanov elokuussa 2018 Viro-keskuksessa.

Lauantai klo 13:00-14:00 Auditorio

Mitä Minna tekisi – Suurnaisen perintö 2010-luvulla

Minna Rytisalon Rouva C, fiktio nuoresta Minna Canthista, on lokakuun lukupiirikirjamme, ja tätä kirjoittaessani olen (Airi) kirjan viimeisillä sivuilla. Hieno kirja ja Minna C on aina ajankohtainen. Minna R keskustelee yhdessä Elina Knihtilän ja Jouko Jokisen kanssa Minnan perinnöstä. Keskustelua moderoi Jenni Haukio. Mielenkiintoiset, kantaa ottavat keskustelijat, tätä keskustelua haluamme seurata!

Minna vaikuttaa yhä, muuallakin kuin Kuopion talon seinässä.

-Metsän seinä on vain vihreä ovi — luonto ja runot. Risto Rasan tunoja kuunnellen olisi tilaisuus hetkelliseen nostalgisuuteen. Omistin kasvuiässä muutaman hänen runoteoksensa, jotka olivat niitä tärkeimpiä kirjahyllyssäni tuohon aikaan.

Lauantai 6.10. klo 14.45 – 15.30 Onerva 2.krs.

Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia?

Kukakapa sen kissan hännän nostaisi …. Kirjabloggaajat ovat saaneet Turun kirjamessuille oman ”ikkunansa” ja keskustelevat lauantaina siitä, mikä saa bloggaajan käyttämään vapaa-aikansa lukemiseen ja luetusta kirjoittamiseen. Onko kyseessä raha vai rakkaus? Keskustelemassa ovat kirjabloggaajat Tuomas Aitonurmi Tekstiluola-blogista, Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkka -blogista, Arja Korhonen Kulttuuri kukoistaa -blogista, Tuija Takala Tuijata-blogista sekä Jonna Tapanainen Sivumennen-podcastista pohtimassa bloggaajien kanssa, syrjäyttävätkö podcastit, vlogit ja lifestyleblogit kirjablogit. Keskustelussa on mukana myös kirjailijavieras, eikä kuka tahansa vieras olekaan vaan Pajtim Statovci, jonka kirjoja Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän olemme täällä blogissamme hehkuttaneet ja joka on yksi kansainväisesti menestyneimpiä kirjailijoitamme. Kirsin Book Clubin Airi Vilhusella on kunnia ja ilo johdatella keskustelua.

Mukana blogien puolituntisessa on myös muita kirjabloggaajia, joten jos etsit sinun kirjamakuusi sopivaa blogia tai olet itse kiinnostunut oman blogin aloittamisesta, tämä on juuri sopiva tilaisuus sinulle.

Pajtim Statovci Helsingin Kirjamessuilla vuonna 2014, kun esikoiskirjapalkinto ja suuri läpimurto olivat vielä edessä.

Lauantai klo 15:20-15:40 Agricola

Turussa asuva Tommi Kinnunen tulee kertomaan uutuusteoksestaan Pintti. Saas nähdä, joko Tommi on itse uskaltautunut kokeilemaan lasinpuhallusta. Takuuvarmaa on, että lavalla nähdään kiinnostava keskustelu!

Tommi Kinnunen Nuutajärven lasitehtaan hytissä elokuussa 2018

Lauantai klo 15:20-15:45 Eino 2. krs

Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani on mielenkiintoinen businessviihdekirja. Anniina on itsekin asunut Pietarissa, jossa kirjan päähenkilö Reija Wren seikkailee niin tilikirjoja kuin paikalliskulttuuria – ja miehiä – tutkien.

Lauantai klo 16:00-16:40 Auditorio

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskustelee politiikan kirjoista, myös niistä, joita hänestä itsestään on kirjoitettu. Mukana kirjailijat Risto Uimonen (Sauli Niinistö – tasavallan presidentti), Tuomo Yli-Huttula (Presidentti ja porvarivalta) ja Lauri Nurmi (Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra).

Lauantai klo 16:20-16:50 Kuisti B-halli

Jos olet purjehtija tai pidät saaristosta tai yksinkertaisesti hyvistä kirjoista, mene kuuntelemaan Ina Westmania, kun hän kertoo Henkien saari -teoksestaan.

Lauantai klo 16:30-17:00 Fiore A-halli

Kalle Lähde on tehnyt melkoisen kansanvalistustyön kirjoittaessaan karmeat kuvauksensa alkoholistin mielenmaisemasta. Kuva on surullinen, mutta kuvaus on riemukasta. Niin, ja tapahtumat sijoittuvat Turkuun! Happotestin ja Loppuluisun tulisi olla pakollista luettavaa kaikille.

Happotestin j a Loppuluisun kirjoittanut Kalle Lähde.

Sunnuntai 7.10.2018

Sunnuntai klo 10:40-11:00 Fiore

Minna Rytisalo kertoo uutuuskirjansa Rouva C taustoja. Tässä pureudutaan jälleen Minna Canthiin. Minna Rytisalon esikoinen Lempi oli huikea menestys.

Sunnuntai klo 10:4511:05

Kaikki mitä olet halunnut aina tietää maailman kuninkaallisista, siis sellaiset asiat, jotka ovat ihan faktaa ja ihan vähän huhupuhetta. Monarkian muruset -kirjan tekijät Kaisa Haatainen ja Sanna-Mari Hovi ovat perehtyneitä kruunupäiden edesottamuksiin! Kirjaa voi jo nyt suositella joululahjaksi.

Sunnuntai klo 11:00-11:30 Kallas

Lydia Koidula on Viron kansallisrunoilija. Minä en tiennyt hänestä yhtään mitään, ennen kuin huomasin patsaan Pärnussa ja nyt aion mennä sivistämään itseäni, mitä kaikkea merkittävää Lydia tekikään!

Lydia Koidulan patsas Pärnussa

Sunnuntai klo 15:00-15:30 Fiore A-halli

Tässä vaiheessa messuja voi alkaa olla jo melkoinen kirjakeskustelujen ähky ja varpaat kävelystä turtana. Viimeisenä suosituksenamme on Dekkarikeskustelu, jossa Matti Laine (Elias Vitikka -sarja) ja Pirkko Soininen (taidedekkarit Nainen parvekkeella ja Sakset tyynyn alla Eppu Nuotion kanssa) keskustelevat rikoksista.

Tunnelma Turun Kirjamessuilla on tunnetusti lämminhenkinen ja mekin olemme ylistäneet sitä joka vierailumme yhteydessä. Kaikki tapahtuu kohtuullisen kokoisella alueella, joten siirtymät yhdeltä lavalta toiselle ovat lyhyitä. Ja kun voimat ovat vähissä, niin kannattaa piipahtaa varikkokäynnille Ruoka- ja Viinimessujen puolelle.

Koko ohjelman näet tästä.

Jenni Haukio ja Kirsi Ranin, perinteinen messuselfie #4

ARVONTA

Me lähdemme taas retkelle Turkuun ja kutsumme myös sinut ja ystäväsi mukaan!

Osallistu messujen päivälippujen arvontaan kirjoittamalla alle kommenttikenttään, mistä Kirsin Book Clubin blogijutusta olet pitänyt. Tee tämä sunnuntaina 31.9.2018 klo 18 mennessä, niin olet mukana arvonnassa.

Kaksi voittajaa saa kukin kaksi päivälippua eli lipuilla voi vierailla joko kahtena päivänä yksin tai yhtenä päivänä kaverin kanssa Turun Kirjamessuilla.

Huomaathan, että messuille pääsee ilmaiseksi sunnuntaina pukeutumalla Cosplay-asuun.

Jos arpakeiju suosii sinua, niin ilmoitus lähtee antamaasi sähköpostiosoitteeseen (ei näy julkisesti) heti maanantaina, joten ole tarkkana, jotta ehdit lähettää paluupostissa osoitteesi. Postitamme sinulle liput tai toimitamme ne sinulle suoraan Turun messukeskuksen ovelle.

---

ARVONTA SUORITETTU!

Onnenkeiju suosi tällä kertaa KatriSiskoa ja Marjaa. Lähtetän teille ihan kohta sähköpostia ja sovitaan, miten parhaiten saan liput teille toimitettua.

Kiitos kaikille osallistujille! Jos näette meitä Kirsin Book Clubin naisia messuilla, tulkaa tervehtimään.

Lauantaina virittäydyimme teemamaa Viron tunnelmaan. Edessä vas. Kirsi Ranin, Marja Castrén ja Airi Vilhunen, takana Päivi Jääsaari ja Minna Väisälä. Kuvasta puuttuvat Pirjo Helenius ja Maija-Riitta Mustonen, jotka olivat messuilla vain perjantaina.

Kirsin Book Clubin etujoukot olivat Turun Kirjamessuilla ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten ja ihastuivat tunnelmaan, tarjontaan ja turkulaisiin. Nyt messujen ajankohta merkataan kalentereihin hyvissä ajoin ja tällä kertaa olimme messuilla peräti seitsemän naisen voimin. Airi ja Kirsi koostivat kokemuksemme blogijutuksi.

Teretulemast Turu Raamatumessil!

Turun Kirjamessut järjestettiin 27. kerran ja puheissa aina muistetaan mainita, että Turku on tässäkin ollut ennen Helsinkiä! Ohjelmapäällikkö Seppo Puttonen nosti esiin teemamaa Viron ja #istutakirja-tempauksen. Katso videomme, jossa idean äiti Erika Haavisto kertoo, mistä tempauksessa on kyse (klik).

Kirjamessujen avajaisissa Jenni Haukio piti osan puheestaan viroksi. Hän myös ojensi Eiki Nestorille pussillisen puunsiemeniä istutettavaksi kirjapuiston aluksi.

Viro oli messujen teemamaana hienosti esillä. 100-vuotisjuhla on vauhdittanut uuden virolaisen kirjallisuuden suomennoksia ja samalla vanhempikin kirjallisuus on saanut osansa.

Avajaisissa poliitikkomaiset avaussanat lausunut Viron riigikogun eli parlamentin puhemies Eiki Nestor osoittautui Mikä maa on Viro? -keskustelussa paitsi huumorintajuiseksi, myös laajasti kirjallisuutta ja kulttuuria seuraavaksi ja hyvin suomea puhuvaksi.  Kylmä rauha oli sana, jota hän käytti Ukrainan tilanteen ja Krimin miehityksen jälkeisestä ajasta. Virossa eletään hänen mukaansa vielä ”viholliskuvalla”, mutta seuraavien sukupolvien aikana hän uskoo sen muuttuvan. ”Nuoret ovat kasvaneet demokratiassa ja luottavat itseensä eivätkä pelkää sitä karhua.”

Riigikogun puhemies Eiki Nestor nauratti yleisöä ja Kätlin Kaldmaata ja keskustelun moderaattoria Rain Koolia jutulla häntä haastatelleesta amerikkalaisesta dokumentaristista, joka ihmetteli, mikseivät virolaiset 80-luvulla matkustaneet Suomeen rock-konsertteihin. Sinnehän oli niin lyhyt matka.

Kätlin Kaldmaa on kirjailija ja vuodesta 2016 myös kansainvälisen kirjailijajärjestön PEN Internationalin pääsihteeri.  Keskustellessaan yhdessä Juha Hurmeen kanssa virolaisten ja suomalaisten juurista hän korosti, miten Viron kulttuuri on usein katkaistu ja nyt palasina. Monissa suvuissa ei esim. tiedetä, mitä isovanhemmille on sodan jälkeen tapahtunut. Verrokkina hänelle on Islanti, jossa jokaisella kivellä ja purolla on vuosisatoja vanhat tarinansa. Siksi hänestä Virossa ei saa unohtaa neuvostoaikaa ja lisätä maan historiaan taas yhtä tyhjää kohtaa. Käldemaan Islannissa ei ole perhosia -romaani ilmestyi viime vuonna suomeksi.

Pajtim Statovcin haastattelussa Andrei Ivanov korosti, että Kourallinen tomua on ”fiktiivinen päiväkirja”. Se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa, joista hän teki hauskempia ja brutaalimpia. Ivanovin esiintymisessä oli samanlaista voimaa kuin hänen teskstissäänkin.

Vironvenäläinen Andrei Ivanov sai kirjalleen Kourallinen tomua messuilla hyvin julkisuutta, ja aiheesta. Mielenkiintoinen kirja ja toisenlainen näkökulma virolaisuuteen. Pajtim Statovcin haastattelussa Ivanov kertoi, miten vironvenäläiset kohtelivat häntä aluksi hyvin kylmästi: ”Hän ei kirjoita niin kuin minä asiat koin.” ”Miksi hän on niin onneton?” Pajtim Statovci kertoi, miten häntä on yritetty puristaa tiettyyn rooliin kirjailijana ja edustamaan maahanmuuttajia, vaikkei hän koe itseään imigranttikirjaijaksi.

Virolainen Sirje Olesk ja Hannu Oittinen esittelivät Lydia Koidulan suomennettua runokokoelmaa.

Lydia Koidula (1843-1886) on virolaisen kirjallisuuden vahva nainen. ”Hän on ilmiö! Hän loi alun maalliselle viron kielelle”, kertoi messukeskustelussa virolainen kirjallisuudentutkija Sirje Olesk, joka on tuonut virolaista näkökulmaa juuri suomennettuun Lydia Koidula -runokokoelmaan Sillalla soi satakieli. Kokoelma on 16 suomentajan lahja Virolle 100-vuotias juhlavuonna. Yllättävää on, että kokoelma on vasta ensimmäinen pelkästään Koidulan runoja sisältävä kokoelma, sillä hän on ollut pinnalla koko Viron historian ajan. Hänen runojaan on ollut koulukirjoissa vuodesta 1867 ja niitä on lausuttu ja tutkittu myös Neuvosto-Viron aikana.

”Jokainen suomentaja on kääntänyt omalla tyylillään, yhtenäiseen tyyliin ei pyritty. Runoja on myös modernisoitu”, kertoi projektin puuhamies, kääntäjä ja runoilija Hannu Oittinen. Lydia Koidulan teemoina toistuvat isänmaallisuus, luonto ja rakkaus. Meillä hänet tunnetaan neliosaisesta runosikermästään Suomen silta, jossa hän kuvailee Suomea ja Viroa yhdistävää siltaa. Opin myös sen, että Lydian sukunimi äännetään ”Koitula”.

Kietaisimme Lydia Koidulan suomennetun runokokoelman Sillalla soi satakieli Viron osastolla olleeseen kaulahuiviin.

Messujen Viro-keskustelut täydensivät hienosti Kirsin Book Clubin kesällä Tarton vierailulla, ja erityisesti Viron kansallismuseoon tutustumalla aloittamaa ’Tunne 100-vuotias naapurimaa’ -teemaa. Airin antoisat Viro-keskustelut jatkuivat kotimatkalla, kun junassa hyttitoveriksi osui messuilta palaava Viron tuntija. Kirjallisuuden harrastajan ja entisen kirjastolaisen suosituksesta varasin jo junassa Islannissa ei ole perhosia -romaanin luettavakseni.

1918

Myös sisällissodastamme on kulunut 100 vuotta ja se oli huomioitu monessa keskustelussa. Aivan parasta oli kuunnella perjantaina Pasi Pekkolan, Jari Järvelän ja Markus Leikolan keskustelua. Heiltä kaikilta on juuri ilmestynyt vuoden 1918 tapahtumiin pohjaava romaani, joissa tarkastellaan maailmaa sodanaikaisten lasten tai nuorten silmin. Kaikki kolme olivat lähestyneet sotaa tutkimalla runsaasti lähteitä. Pasi tutki Lahtea ja pureutui ihmisten tuntemuksiin mm. lukemalla kirjeitä. Jarin tutkimuskohteet olivat lähellä, sillä hänen kirjansa kertoo hänen omien isoäitiensä tarinan. Toinen oli punainen, toinen valkoinen. He asuivat kahta puolta jokea Vammalassa ja pikku-Jari vietti kesäisin aina kaksi viikkoa toisen sitten kaksi viikkoa toisen luona. Isoäidit istuivat yhteiseen kahvipöytään vasta kahdeksankymppisinä. Markuksen tarina alkoi syntyä, kun hän oli tekemässä Hauhon pitäjän historiaa vuosilta 1917-18.

Vasemmalta Markus Leikola, Jari Järvelä ja Pasi Pekkola

Sodat ovat osa kansallista narratiivia ja keskustelussa pohdittiin, tarvitsiko Suomi vuonna 1918 veriuhrin eheytyäkseen. Pasi totesi, että sodan jälkeen suuri osa punaisten vaatimuksista toteutettiin, mutta todennäköisesti ainakin osa olisi ollut mahdollista toteuttaa myös poliittisesti. Jari totesi, että jos Suomi ei olisi itsenäistynyt, ei olisi ollut sisällissotaa. Ihmiset eivät käsittäneet, mistä sodassa oli kyse, mitä tukee hyvin satunnaiset puolten valinnat. Markus ilmoitti asettuvansa kansallista narratiivia vastaan kahdelta kantilta. Punaiset hävisivät, mutta niin hävisivät myös voittaneet valkoiset monarkistit, sillä valtaan nousivat sodan aikana poissa parrasvaloista olleet valkoiset poliitikot. Jääkärit eivät edenneet urillaan. Toisaalta Suomi ei ollut ollut valtiollisesti kypsä itsenäistymään, sillä valtion pyörittämisen osaaminen oli lasten kengissä. Sitä kuvaa esimerkiksi se, että vain 1/7 sodan uhreista kuoli taisteluissa.

Lisää 1918-kirjailijoita Juri Nummelin (vas.), Olli Löytty ja Kukku Melkas.

Vuoteen 1918 liittyviä tietokirjoja esiteltiin sunnuntaina. Juri Nummelin on toimittanut Sisällissodan ääniä, kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta, joka sisältää aikalaistekstejä eri lähteistä, on otteita kirjoista, novelleista, sanomalehdistä ja kirjeistä. Toistemme viholliset? Kirjallisuus kohtaa sisällissodan on puolestaan Olli Löytyn ja Kukku Melkaksen kokoelma artikkeleita, joissa käsitellään sotaa niin romaaneissa kuin sarjakuvissakin. Minne kaikkeen vuosi 1918 on heittänyt varjonsa ja ilmeisesti heittää vieläkin.

Kirsi oli jo hetken ajatellut, että vuotta 1918 käsittelevät teokset on tältä erää luettu, mutta kyllä vaan, näistä esitellyistä viidestä ainakin kaksi pääsee lukulistalle.

Auditoriokeskustelut täyttivät salin rappusetkin

Ensi vuonna Minna Canthin syntymästä on 175 vuotta. Keskustelussa puheenvuoro on Minna Rytisalolla, jonka kirja Rouva C on Kirsin Book Clubin lokakuun lukupiirikirjana. Jatkoa Minna ei Canth-romaanille luvannut, sillä häntä kiinnosti vaihe ennen kuin Minnasta tuli näkyvä kirjailija ja vaikuttaja.

Harvassa on maa, jonka presidentti istuu kirjamessuilla rappusilla, kun muualle ei enää mahtunut. Kuva Sauli Niinistöstä kirja sylissä messukeskuksen Auditorion rappusilla levisi laajalle. Toivottavasti samalla levisi tieto, että Niinistö seurasi keskustelua Mitä Minna tekisi – suurnaisen perintö 2010-luvulla, jonka hänen vaimonsa Jenni Haukio moderoi, ja hienosti moderoikin. Muut keskustelijat olivat näyttelijä ja näyttelijätyön professori Elina Knihtilä, kirjailija ja äidinkielenopettaja Minna Rytisalo ja Yle Uutisten päätoimittaja Jouko Jokinen. Monipuolinen keskustelu oli yksi messujen parhaista ja eteni jäsennellysti tasa-arvosta #metoo:hun, journalismista ja vihapuheesta tämän päivän köyhiin, teatterista koulutuksen. Mikä Minna Canth sitten tänä päivänä olisi? Elina Knihtilä ei uskonut, että Minna tekisi teatteria, mikä oli hänestä surullista. Jouko Jokinen ei uskonut, että Minna olisi kirjailija. Elokuva voisi paremminkin olla hänen lajinsa. Minna Rytisalo taas näki Minnan tässä ajassa tubettajana. Voit katsoa koko Minna-keskustelun Yle Areenasta (klik)

Minnaa myös kotiin vietäväksi. Leena Virtanen (moni tunnistaa hänet Helsingin Sanomien terävien tv- ja elokuvakritiikkien kirjoittajana) ja kuvittaja Sanna Pelliccioni ovat tehneet yhdessä lastenkirjan Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos, 2018). Kirja aloittaa tekijöiden sarjan Suomen supernaisia.

Etukäteen kohutuin ja myös messuyleisöä kiinnostanut keskustelu oli saanut nimekseen Puhetta politiikan kirjoista, mutta olisi voinut olla myös muodossa Puhetta presidenttikirjoista. Tänä syksynä on ilmestynyt kolme kirjaa, joissa keskeisenä henkilönä on presidenttimme: Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi: Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra, Risto Uimonen: Sauli Niinistö – Tasavallan presidentti ja juuri ennen messuja ilmestynyt Tuomo Yli-Huttulan Presidentti ja porvarivalta. Presidentti Niinistön kanssa lavalla keskustelemassa olivat Nurmi, Uimonen ja Yli-Hattula.

Keskustelu presidenttikirjoista on alkamaisillaan ja auditorio on pullollaan kuuntelijoita.

Niinistö ei peitellyt kiukkuaan varsinkaan Nurmen ja Uimosen kirjoista, jotka olivat syntyneet ilman häneltä saatua valtuutusta. ”Niin on tunne kuin olisi elävältä nyljetty”, hän kuvasi tuntojaan ja toivoi, että hänen presidenttikauttaan olisi tarkasteltu vasta myöhemmin. Näpäytyksen sai myös Yli-Hattula, jonka tekstiä Niinistö oli kuitenkin etukäteen lukenut ja antanut hänelle tietoja: ”Mahdoton tehtävä olisi ollut kaiken muun ohessa tarkistaa kaikki kirjoitettu.” Hän poimi kirjoista joitakin hänen mielestään virhetulkintoja, kuten käsityksen että hänen tapaamisensa Putinin kanssa Ukrainan kriisin yhteydessä olisi junailtu salassa tai huonot välit Alexander Stubbiin. Voimakkaimmin Niinistö arvosteli Aamulehden toimittaja Nurmea.

Yhtä hienoa kuin se, että Suomen presidentti etsii tarvittaessa istumapaikan rappusilta, on se, että hän on valmis avoimesti keskustelemaan ja väittelemään hänelle hampaankoloon jääneistä asioista. Hissukoiksi eivät jääneet kirjojen tekijätkään, ja erityisen ärhäkkäästi, samalla kuitenkin kohteliaasti näkökantojaan puolustauti Lauri Nurmi. Viimeisen sanan sai kuitenkin Niinistö suosittelemalla Nurmelle ammatin vaihtoa, sillä aivan poliittikkomaisen hanakasti tämä oli Niinistön mielestä valmis pyörtämään puheensa.

Katso koko presidentillinen keskustelu Yle Areenasta tästä linkistä: (klik)

Hotakainen ja Tuntematon Kimi Räikkönen

Samaan aikaan kun Kimi Räikkönen ajoi F1-aika-ajoja Japanin Suzukassa, Kari Hotakainen kertoi sanoneensa jo aiemmin Kimille, että tämä ajaisi rauhallisesti. No, Kimi tulikin vain neljänneksi. Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -kirja on rikkonut jo 100.00 myydyn kirjan rajan Suomessa ja kohta saamme kuulla, miten englanninkielinen maailma ottaa kirjan vastaan. Hotakainen itsekin piti sitä jännittävänä, sillä maailmalla kirja myy vain Kimin nimellä, Hotakaista ei tunne kukaan. ”Vielä”, hän sanoi ja kertoi antaneensa hieman Kimin englantia sujuvammalla kielellä haastattelun ja vastanneensa toimittajien kysymyksiin vielä sujuvammin sähköpostitse. Kimi ei itse kirjaa tule enempää markkinoimaan.

Kustantaja Touko Siltala kertoi jäkikäteen, että Kari Hotakainen oli tuonut haastattelussa esiin sellaisia asioita Kimistä, mitä hänkään ei ollut kuullut aiemmin.

Kari Hotakaisen ilmaisu on eleettömästi pudoteltuja hallittuja helmiä. Hän kertoi anekdootteja, joista osa oli tuttuja Kimi-kirjasta, osa aivan tuoreita lohkaisuja. Ihminen Räikkönen tuli taas hieman lähemmäksi. Selvisi, että kirjailija ja kohde ovat edelleen viestiyhteydessä. Tuskin maltan odottaa, kun Kirsin Book Club saa kunnian keskustella Helsingin Kirjamessujen lukupiirilavalla Kari Hotakaisen kanssa lisää Kimi-kirjasta ja sen kirjoittamisesta. Tarkka ajankohta on lauantaina 27.10, klo 10:15, voit ilmoittautua tästä.

Lukuliike/Läsrörelsen

Miten saada nuoret lukemaan, ja erityisesti pojat? Tähän kinkkiseen kysymykseen etsii keinoja Lukutaitofoorumi ja sen käynnistämä Lukuliike/Läsrörelsen. Lukutaitofoorumia johtanut kirjailija Juha Itkonen oli mukana useammassa keskustelussa, mm. kirjailija Magdalena Hanin ja tubettaja Mansikkkan kanssa. Nuorten lukuinnostusta herätelläänkin mm. juuri tubettajien avulla. Mansikkkan lisäksi myös huippusuosittu tubettaja Miklu on tehnyt oman videonsa lukemisen iloista ja hyödyistä.  Fantasiakirjailija Magdalena Hai korosti, miten lukeminen on nuorille usein kaksisuuntainen prosessi, jossa palaute ja kommunikaatio ovat tärkeitä. Instagram esimerkiksi on tärkeä väylä fanifiktiolle. Juha Itkosen, Mansikkkan ja Magdalena Hanin keskustelun voit katsoa tallenteena Yle Areenasta (klik)

Mansikkka (keskellä) on julkaissut myös runokirjan Itke minulle taivas ja lukee itsekin paljon. Magdalena Hain viimeisin kirja on Kolmas sisar – Royaumen aikakirjat 1. Osa messujen keskusteluista viitottiin, ja vasemmalla tämän keskustelun tulkki.

Bloggarit lavalla

Kirjabloggarit olivat saaneet tänä vuonna messuille kutsun tulla myös esiintymään. Rakkaudesta kirjoihin vai maksettua markkinointia -otsikolla keskustelivat neljä bloggaria, Arja Korhonen, Kirsi Hietanen, Tuija Takala ja Tuomas Aitonurmi sekä kirjapodcasteja edustanut Jonna Tapanainen sekä kirjailijavieras Pajtim Statovci. Kirsin Book Clubin Airi Vilhunen moderoi keskustelua, joka oli houkutellut paikalla ilahduttavan monta kuulijaa, monet heistä bloggareita mutta myös muita lukijoita. Kaikki keskustelun bloggarit korostivat, että bloggaaminen on heille rakas harrastus, josta he eivät haluaisikaan palkkiota. Kaupallisen yhteistyön kustantajien kanssa tai mainosmyynnin blogin yhteyteen he kokivat rajoittavan vapautta valita, mistä kirjoittaa ja miten kirjoittaa. Sivumennen-podcastin Jonnalla oli toisenlainen kokemus. He saavat podcast-alustan kautta pienen korvauksen, mutta heidän vapauttaan kirjoittaa ja valita esiteltävät kirjat se ei ole rajoittanut millään tavalla.

Katsomon puolella istunut Kirsi suhtautuu Jonnan tavoin positiivisesti kaupalliseen yhteistyöhön ja ottaa mielellään ehdotuksia vastaan osoitteessa kirsi.ranin@kirsinbookclub.com!

Ylhäällä Airi Vilhunen, Tuomas Aitonurmi, Jonna Tapaninen ja Tuija Takala. Alhaalla Tuija Takala, Pajtim Statovci, Kirsi Hietanen ja Arja Korhonen.

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia on jo käännetty 10 kielelle ja lisää käännöksiä tulossa, ja romaaniin perustuva näytelmä marraskuussa Kansallisteatteriin. Tiranan sydän ilmestyy keväällä englanniksi Crossing-nimellä. Pajtim onkin ensimmäisenä suomalaisena hyväksytty merkittävän ja mm. Nobel-kirjailijoita edustavan Wyley-kirjallisuuagentuurin kirjailijaksi. Pajtim kertoi lukevansa tarkasti myös blogikirjoituksia sekä omista kirjoistaan että muistakin kirjoista. Niitten merkitys on myös kirjailijoille hänen mukaansa tärkeä.

Nämä paljon lukevat kirjallisuuden rakastajat suosittelevat tänä vuonna ilmestyneiden kirjojen joukosta seuraavia kirjoja: Minna Rytisalon Rouva C (Arja Korhonen/Kulttuuri kukoistaa), Magdalena Hai: Kolmas sisar – Royaumen aikakirjat I (Kirsi Hietanen/Kirsin kirjanurkka), Olli Jalonen: Taivaanpallo (Tuija Takala/Tuijata.Kulttuuripohdintoja), Rachel Cuskin: Ääriviivat (Jonna Tapanainen/Sivumennen-podcast), Maggie Nelson: Argonautit (Tuomas Aitonurmi/Tekstiluola). Pajtimin Statovcin suositus oli Elin Willowsin esikoiskirja Sisämaa.

Kiitos järjestäjille

Sunnuntai-iltapäivällä alkoi olla jo melko voipunutta väkeä liikkeellä. Kävimme toki myös Ruoka- ja viinimessuilla, jossa konseptia oli uudistettu parempaan suuntaan. Tosin me emme kovin kauaksi ovelta kävelleet, sillä kävimme kahtena päivänä syömässä Silja Linen osastolla, jossa Galaxyn kokki Joonas Maunula tiimeineen oli loihtinut herkullisia pikkuannoksia.

Minna Väisälä, Joonas Maunula, Kirsi Ranin, Päivi Jääsaari ja Marja Castrén sekä tyhjät pastatuohkoset – olipa herkullista katkarapu- ja vegepastaa!

Messujärjestäjiä täytyy sydämellisesti kiittää! Bloggarit otetaan vastaan lämpimästi ja Taina Pärkö-Luotonen tiimeineen on aina valmis auttamaan pienimmässäkin pulmassa. Hienoa myös nähdä kuinka ohjelmapäällikkö Seppo Puttonen oli kaikkialla, jopa yleisön joukossa kyselemässä vuoteen 1918 liittyviä kysymyksiä esiintyviltä kirjailijoilta. Onnittelut myös Turun Messukeskuksen toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannilalle tilojen freesauksesta!

Seppo Puttonen ja Hannele Wolf-Mannila kuvattuna Turun kaupungin messuvastaanotolla kaupungintalolla 5.10. Huomaa Sepon hieno kirjakravatti.

Sitten vielä se perinteinen. Viisi vuotta sitten ilahduin Jenni Haukion tapaamisesta messukäytävällä niin, että pyysin hänet kanssani messu-selfieen. Sen jälkeen olemme ottaneet yhteiskuvan joka vuosi. Tällä kertaa kysyin myös, mitä Jenni lukee Aarolle, jolla on ikää nyt 8 kuukautta. Jenni kertoi, että pikkumiehelle on luettu kahdeksan päivän ikäisestä lähtien. Tällä hetkellä erityisen suosittuja ovat kirjat, josta lähtee ääntä. Jenni palaa virallisesti messujen ohjelmajohtajan tehtäväänsä ensi vuoden alussa.

Kirsi Raninin perinteinen yhteiskuva Jenni Haukion kanssa vuosimallia 2018.

Marja muutti Tapiolaan ja tutustui uuteen ympäristöönsä mm. arkkitehtuurikierroksella.

Minulle kaikki kulttuurin muodot ovat mielenkiintoisia, vaikka Kirsin Book Clubin myötä kirjallisuus on noussut ensimmäiselle sijalle. Mutta tärkeitä ovat myös arkkitehtuuri, design, musiikki ja taide. Nämä kaikki nivoutuvat toisiinsa ja kulkevat mukanani käsi kädessä. Muutto pääkaupunkiseudulle ja Museokortti ovat vauhdittaneet kulttuurin kulutuksen uusiin sfääreihin. On hienoa, että eri museoilla on paljon tapahtumia ja teemapäiviä, joihin on vapaa pääsy. Syksyllä olin EMMA&WeeGeen järjestämällä arkkitehtuurikierroksella, joka valaisi, miten moderni puutarhakaupunki, Tapiola, syntyi. Hyvä tapa tutustua uuteen kotipaikkaan.

Kirjallinen vuosi 2018 sisälsi osaltani hyvin paljon historiaa ja vahvoja naisia, useimmat heistä suomalaisia. Vahvojen naisten tarinoita, naisten jotka ovat olleet aikansa rebellejä, taiteellisia, tieteellisiä, oman tiensä kulkijoita.

Yksi vuoden kohokohdista oli Hanna-Reetta Schreckin kirja taidemaalari Ellen Thesleffin elämästä kertova Minä maalaan kuin jumala. Tämä kirja on itsekin taideteos, niin upeasti kirjoitettu.

Merette Mazzarella Alma oli yksi vuoden tärkeirstä kirjoista.

Merette Mazzarellan romaani Alma teki minuun vahvan vaikutuksen. Kirja kertoo Venäjän ruhtinaskunnan ainoasta naisdosentista ja Suomen ensimmäisestä naisprofessorista, Alma Söderhjelmistä. Kirjassa 78-vuotias Alma kertoo monologin keinoin värikkään ja vauhdikkaan elämäntarinansa.

Omanlainen ja vaikuttava on maailmanmatkaaja Adelaide Ehrnroothin tarina (kirjoittanut Eeva Kotioja) kirjassa Ehrnrooth, Kenraali ja liikesuku modernin  Suomen synnyssä 1750-1950. Adelaide oli naisasianainen, maailmanmatkaaja ja kirjailija, joka sai äänensä kuuluviin ja matkakirjoituksensa julkaistuksi 1800 luvun jälkipuolella. Hän matkusti ympäri maailmaa, varsinkin lähi-idässä korsetissa ja mustassa pitkässä hameessa ja oli aikansa Independent traveller.

Hyvää luettavaa ja hyvää lukuseuraa.

Hieno on myös Anna Kortelaisen kirja Hyvä Sara!  Köyhän, isättömän torpparintyttären, Sara Hildenin, tie menestyneeksi liikenaiseksi ja taidemesenaatiksi.

Todellinen edelläkävijä oli myös Minna Canth ja hänen kaimansa Minna Rytisalon romaani Rouva C oli vaikuttava. Michelle Obaman Minun tarinani, oli yksi minun viime vuoden parhaista lukukokemuksistani. Tämä kirja menee ihon alle, jää sinne ja aiheuttaa tunnemyrskyn.

Tähän upeiden naisten kirjojen sarjaan kuuluu myös seuraava kirjamme Kirsin Book Clubissa Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Tätä kirjaa ei ole mahdollista keskeyttää, kun sen kerran on aloittanut.

Parhaiden lukukokemusten joukkoon kuuluu myös Finlandia-voittaja Olli Jalosen Taivaanpallo. Helsingin Sanomien kirja-arvostelun otsikko kertoo kaiken: ”Suomalainen kirjallisuus muuttuu Olli Jalosen käsissä maailmankirjallisuudeksi – Taivaanpallo on suuri seikkailuromaani”.

Teatteri

Parhaimmat teatterikokemukset olivat Kaikki isäni hotellit Teatteri Jukossa, Yksi lensi yli käenpesän Suomenlinnan kesäteatterissa, Minna Canthin Papin perhe Teatteri Avoimissa Ovissa ja Lilla Teaternissa sekä Fly me to the moon ja Egenmäktig förfarande.

Musiikki

Oopperan kummitus – yksi vuoden 2018 parhaista.

Viime vuoden oopperakokemuksista saa kaksi erityishuomion. Ehdoton ykkönen on Andrew Lloyd Webberin musikaali Oopperan kummitus. Siinä on upea lavastus, puvustus, suuri esiintyjäkaarti ja hieno musiikki. Puccinin ooppera Tosca palautti innostukseni oopperaan, ei niin onnistuneen La Traviatan jälkeen.

Paljoa en ole pohtinut, mitä tahtoisin kokea tänä vuonna. Must-juttu on paras kirjallinen tapahtuma Helsinki LIT toukokuussa Savoy-teatterissa ja myös kirjamessut sekä Turussa että Helsingissä.  HAMiin on tulossa Ellen Thesleff -näyttely, sen tahdon ehdottomasti nähdä. Kuraattorina toimii Hanna-Reetta Schreck. Tammikuu alkaa hienosti: Kirsin Book clubin sadas kirjatapaaminen ja Ulla-Lena Lundbergin romaanin mukaan, Jaakko Kuusiston säveltämä Jää-ooppera Suomen kansallisoopperassa. Siis paljon hyvää tiedossa!

Turun kirjamessujen 2018 kooste korvautuu uudella tänä vuonna. Marja on paikalla silloinkin!

Lue myös muiden kirsinbookclubilaisten vuosikatsauksia:

• Airi: Vuoden 2018 ruusut ja uuden odotusta
• Kirsi: Mitä kirjoja ja kulttuuririentoja kannattaa jättää taakse, mitä ottaa mukaan vuodelle 2019?
• Päivi: Päivin kulttuurivuosi 2018 – kirjoja, musiikkia ja matkoja
• Pirjo: Pirjo muutti maalle ja löysi ainutlaatuisia kulttuurielämyksiä

Turun Kirjamessujen yhtenä teemana tänä vuonna oli teatteri. Messujen avajaislavalle nousi ketterästi iki-ihana Seela Sella, joka kertoi vastanneensa haastattelussa kysymykseen, mitä taide on antanut hänelle, seuraavasti:

Mahdollisuuden nähdä näkymätöntä, tuntea tuntematonta ja kokea kokematonta.

Näitä tunteita oli täynnä meidänkin kirjamessuviikonloppumme. Jo kuudetta kertaa Kirsin Book Clubin edustusjoukkue saapui Turkuun koko viikonlopuksi. Olimme kuuntelemassa ohjelmajohtaja Jenni Haukion tervetulotoivotusta medialle perjantaina klo 10:30 ja poistuimme messuhallista sunnuntaina valomerkin aikaan, kun messujärjestäjät jo kokoontuivat juhlistamaan onnistunutta tapahtumaa.

• Kolme päivää, 23 559 messukävijää. Luku on messuhistorian kolmanneksi suurin.
• Liki tuhat esiintyjää, lähes 100 teatterialan vaikuttajaa
• Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamoiden kirjamyynti messuilla kasvoi yli 80 % viime vuodesta.
• Myös muut kustantamot viestivät kasvua myynnissä.

Seuraavassa meidän messuvierailumme kohokohdat ja 21 kirjavinkkiä.

Jörn Donner sanoi vuosia sitten mainoksessa legendaarisesti: ”Lukeminen kannattaa aina.” Tällä kertaa hän köpötti puhujakorokkeelle ja viesti oli vieläkin ytimekkäämpi. Hän kertoi sairastavansa keuhkotulehdusta ja lukeneensa kesän ja syksyn aikana jo 100 kirjaa. Totesi ykskantaan: ”Ilman kirjoja olisin jo kuollut.”

Nuorempaa energiaa lavalle toi räppiryhmä Biolapset. Juuri Greta Thunbergin kirjan lukeneena (vinkki #1), heidän esityksensä ”Rohkeesti ota pallosta kiinni!” teki minuun erityisen vaikutuksen. ”Me koululaiset tehdään lakko, päättäjät hei, nyt on pakko, alkaa vaikuttaa!” On niin hienoa, että heidän äänensä kuului avajaisissa ja toivottavasti paljon laajemminkin. Messujen yksi teema oli ilmastomuutoksen kulttuurivaikutukset.

Joka vuosi joku esikoiskirja kiinnostaa erityisesti. Tänä syksynä se on minulle Antti Röngän Jalat ilmassa (vinkki #2). Messuilla tarjoutui mahdollisuus kuunnella, kun Antti kertoi kirjansa kiusaamisteemasta ja sen omakohtaisuudesta. Mieleeni painui vahvasti, kuinka hän kuvaili, kuinka vaikeaa on päästä kiusatun identiteetistä, vaikka uudessa ympäristössä kukaan ei kiusaisi tai edes tietäisi aiemmasta kiusaamisesta. Oikein odotan, kun keskustelemme Jalat ilmassa -kirjasta yrityslukupiirissämme!

Pitkät messupäivät vaativat varikkokäynnin. Toista vuotta Ruoka- ja viinimessujen puolella oli Silja Linen piste, jossa sai gourmet-annoksia odottaessa. Kävimme joka päivä, joten söimme messujen aikana kokki Joonas Maunulan koko listan eli karitsan, kalan ja vegen.

Messuilla saimme onnitella bloggarikollega Tuija Takalaa SEESAM-palkinnosta. Tuija on pitkään nostanut selkokirjoja esiin mm. suositussa blogissaan (tuijata.com). Hän on ryhtynyt myös itse kirjoittamaan selkomateriaaleja yli genrerajojen. Kustantamo Avain on julkaissut hänen teoksistaan selkokielisen äänikirjan Minna Canthin romaanista Hanna (2019), selkoromaanin Lauralle oikea (2018) ja selkorunoteoksen Onnen asioita (2017).

Jokainen Kirsin Book Clubin seuraaja on varmaan jo kuullut, että rakastin Riitta Jalosen edellistä kirjaa nimeltään Kirkkaus. Hänen uusi kirjansa Tanssikaa! (vinkki #3) kertoo perheestä, jossa kuolema on vahvasti läsnä. Tähän kirjaan haluan uppoutua hiljaisena hetkenä, nauttia Riitan upeasta kielestä. Parnassossakin suositeltiin kirjaa kyyneliin kykeneville.

Lukulistallani on tietenkin myös Riitan miehen, Olli Jalosen uusi Merenpeitto (vinkki #4), joka on jatkoa viime vuoden Finlandia-voittaja Taivaanpallolle. Olli kertoi haastattelussa taustatyöstään molempia kirjoja varten, kuinka oli lukenut Edmond Halleyn ja aikalaisten dokumentteja 1600-luvulta tieteen etenemisestä. Nämä faktat ovat siirtyneet fiktiiviseen tarinaan Anguksesta, Halleyn oppipojasta. Kolmatta osaa ei kuulemma tule, mutta ehkä se ei haittaa, sillä lukupiirimme Airi ja Varpu ovat jo hehkuttaneet, että Merenpeitolla on ihana loppu.

Kuusi vuotta sitten, ollessani ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla, Jenni Haukio tuli messukäytävällä vastaan. Pysäytin hänet ja kerroin, kuinka ihastuksissani olin messuista. Juttelumme lopuksi kysyin, voitaisiinko ottaa yhteisselfie. Molemmat olimme lajissa noviiseja, mutta iloinen kuva saatiin aikaiseksi. Jenni on ohjelmajohtajana messuilla kovin kiireinen ja koko ajan läsnä, joten hienoa, että jälleen järjestyi kuvaus- ja juttelutuokio ja perinteisten yhteiskuvien sarja sai jatkoa. Kuvan otti Tammen kustantaja Outi Mäkinen.

Teatteriohjelman puolelta valitsin lukudraaman, kun en oikein tiennyt, mistä oli kyse. Kokemus oli huikea! Näyttelijä David Kozma eläytyi lukemaan Csaba Székelyn palkitun monologinäytelmän Pidättekö banaaneista, toveri? Noin tunnin ajan hän luki, tai minusta tuntui että kertoi juuri minulle, hulvatonta tarinaa Ceausescun ajan Romaniasta. Marraskuussa samaa lajia on tarjolla Helsingissä R.E.A.D.-festivaaleilla ja ilman muuta aion mennä!

Lauantaiaamuna huomasin messuaulassa ruotsalaisen Jonas Hassen Khemirin. Valitsimme aikoinaan hänen kirjansa Kaikki se mitä en muista lukupiiriimme nähtyämme Jonaksen kuvan. Olemme vaihtaneet pari sanaa hänen aiempien Suomen vierailujensa yhteydessä, joten tartuin häntä hihasta. Hän oli juuri ollut katsomassa Helsingissä Svenska Teaternissa esitettävää näytelmäänsä Vi som är hundra ja kertoi pitäneensä. Messuilla hän oli puhumassa keväällä suomeksi ilmestyneestä Isän säännöt -teoksestaan (vinkki #5). Lukunäytteiden perusteella luvassa on tarkka ja hulvaton luotaus isänä olemiseen ja pikkulapsiarkeen nimenomaan isän silmin. Jonas ainakin osaa ottaa toisen huomioon, sillä hän lyhistyi kasaan, jotta olisimme mahtuneet samaan kuvaan. Minä puolestani seisoin varpaillani. Jos haluat nauraa, niin katso, mitä kuvalle kävi, kun postasin sen Instagramiin (Kirsin Book Club).

Messuilla on aina huikeaa ”löytää” uusia kirjailijoita. Minulle ei ihan ensimmäiseksi olisi tullut mieleen napata kirjakaupasta venezuelalaisen Karina Sainz Borgon kirjaa Caracasissa on vielä yö (vinkki #6), mutta nyt kun kuuntelin häntä, haluan lukea hänen synkän, mutta valitettavan realistisen kuvauksen entisestä kotimaastaan. Karina alkoi työskennellä opposition poliittisena toimittajana jo 17-vuotiaana, joten hänellä on ensikäden kokemusta kauheuksista. Hän muutti Espanjaan vuonna 2006 ja siltä etäisyydeltä on kirjoittanut fiktiivisen tarinan naisesta, joka koettaa selviytyä sotatilan kaltaisessa Caracasissa. Kirja on ollut melkoinen menestys maailmalla.

Jussi Nikkilä on näyttelijä, ohjaaja, Shakespeare-tuntija ja nyt myös kirjailija. Esikoiskirjan nimi on nasevasti Näyttelijä (vinkki #7) ja se kertoo kovin Jussin näköisestä näyttelijästä. Kirja oli tullut juuri painosta, mutta Jussi kertoi jo lukeneensa yhden blogikirjoituksen kirjasta. Hän sanoi aina halunneensa kirjoittaa, mutta koki olevansa yllättynyt, että kirjasta todellakin oli tullut totta.

Joskus hyvä haastattelu kääntää pään. Kirjailija Ina Westman haastatteli kirjailija Emma Puikkosta hänen kirjastaan Lupaus (vinkki #8) ja minä sekä vieressäni istunut bloggarikollega totesimme toisillemme, että Lupaus pitää lukea. Olin kuullut ilmastomuutoksesta ja äidinrakkaudesta kertovasta kirjasta jo aiemmin, mutta vasta nyt innostuin. Suosittelen myös Inan kirjaa Henkien saari (vinkki #9), jossa ilmastonmuutos on vahvasti läsnä.

Odotin kovasti Pajtim Statovcin haastattelua. Luin hänen uusimman teoksensa, Bollan (vinkki #10), heti sen ilmestyttyä ja keskustelimme Bollasta myös Kirsin Book Clubin podcastissa. Bolla on monitulkintainen ja olin erittäin iloinen kuullessani, että olimme podcast-keskustelussamme olleet suht oikeilla jäljillä. Kun kuuntelin Pajtimin harkittuja lauseita, tuli mieleeni, että haastattelu saattoi olla harvinaista herkkua, sillä kohta häntä ei enää suomalaislavoilla nähdä. Häntä odottavat maailmalla kirkkaammat valot. Pajtim Statovcin edellinen kirja Tiranan sydän on ehdolla National Book Awardsin voittajaksi, kisa ratkeaa marraskuussa.

Ehkäpä kaikista mielenkiintoisimmat haastattelut sai kuulla Turun seudun äidinkielenopettajat ry:n osastolla, jossa lukiolaiset haastattelivat kirjailijoita. Kysymykset olivat raikkaita ja ennakkoluulottomia kuten kristillisen opiston Hilja Vehkavuoren nokkelat tiedustelut Tuomas Kyröltä autokaupan ja prostituution yhteneväisyyksistä sekä vieläkin taivaallisemmista asioista. Kysymykset liittyivät uuteen Mielensäpahoittaja eskorttia etsimässä -kirjaan (vinkki #11) ja Tuomas sai oikein pohtia, miten sanansa asettaisi.

Olen aiemmin hehkuttanut sekä Kjell Westön että Juha Itkosen kirjoja, molemmat ovat mielestäni sujuvasanaisia elämän tuntojen ja ilmiöiden tulkitsijoita. No, nyt herrat ovat ryhtyneet kirjeenvaihtoon. Juha oli lähettänyt ensimmäisen kirjeen Kjellille, kirjailijalle, josta hän oli nuorena toimittajanplanttuna tehnyt jutun Contactoriin. Kjell oli silloin ollut jo menestyskirjailija. Molemmat vakuuttivat olevansa kirjeissään enemmän avoinna kuin aiemmissa teoksissaan, etenkin elämästään ja perheestään. Kirsin Book Clubin Päivi oli jo kirjan lukenut ja suositteli, vaikka minä ensin ajattelin odotella heidän seuraavia kaunoteoksiaan. Eli 7+7 – Levottoman ajan kirjeitä (vinkki #12).

Max Seeckin neljäs kirja, Uskollinen lukija (vinkki #13) rynnistää vauhdikkaasti maailmalle. Maxin taskussa on jo ennen tämän syksyn Frankfurtin messuja kymmenkunta käännössopimusta, esimerkiksi Saksan ja Ranskan markkinoille. Talviseen Helsinkiin sijoittuva rituaalimurhatarina onkin niin taitavasti koukuttava, että olen suositellut sitä kaikille jännityksen ystäville. Päivi ja Päivin mies Jussi ovat lukeneet myös Maxin Balkanille sijoittuvan trilogian. Alue on heille tuttu ja molemmat kehuivat Maxin kirjoja. Minä kehun myös Maxin ammattimaista tavoitteellisuutta kohti kansainvälistä menestystä.

Ihan kaikkea ei messuilla ehtinyt tai mahtunut kuuntelemaan. Jätimme suosiolla väliin suurimmat vetonaulat eli Jari Tervon ja Vesa-Matti Loirin keskustelun sekä Lauri Tähkän esiintymisen Heli Laaksosen kanssa. Voisin myös ehdottaa oviruuhkan välttämiseksi, että yhdestä kulkureitistä sisään ja toisesta ulos.

Sofi Oksasta haastatellut Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak ihmetteli, miten Sofi voi kirjassaan Koirapuisto (vinkki #14) niin selkeästi kuvata Ukrainan poliittista tilannetta, kun vastaavaa suorapuheisuutta ei poliittiselta johdolta saa. Sofi totesi, että hänellä on kirjailijana ilmaisun vapaus. Ja hänen sanomansa leviää, sillä Sofin kirjoja on käännetty yli 40 kielelle. Sofi kertoi myös harrastavansa ruoanlaittoa, ”mikä jostain syystä ihmetyttää monia!”

Kalle Päätalon syntymästä tulee 100 vuotta marraskuussa 2019. Myönnän, että minua eivät Iijoki-sarja tai Kallen muut teokset ole houkutelleet ja ajattelin jättää tämän juhlavuoden juhlistamisen väliin. Mutta sitten on tullut kuiskutteluja, muun muassa Kirsin Book Clubin Minna kuunteli Päätalon esikoisteoksen Ihmisiä telineillä (vinkki #15) ja kehui. Kun messuilla kuunteli kirjailijoiden ylistystä Päätalosta, alkoi valjeta, että Päätalon kokoinen aukko sivistyksessä on syytä jotenkin tilkitä. Hyvä on aloittaa Antti Heikkisen Kallio-pojasta (vinkki #16), tutkimusmatkasta Päätalon elämään ja Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle (vinkki #17), jossa valotetaan Päätalon naiskuvaa. Messupaneelissa oli mukana myös Taivalkoskelta eli Kallen synnyinpaikasta kotoisin oleva kirjailija Anna-Liisa Ahokumpu, joka oli viimeisen 20 kuukauden aikana lukenut 26 Päätalon kirjaa.

Kirjalla on kiva nimi – Kaloilla ei ole jalkoja (vinkki #18) – vähän kuin lastenkirja. Mutta kirjan sisältö tai islantilainen kirjailija itse eivät ole kepeämmästä päästä. Jón Kalman Stefánsson on kirjoittanut 12 romaania ja kolme runokokoelmaa. Hänen luokituksensa mukaan on kirjailijoita ja runoilijoita, hän ja Faulkner ovat runoilijoita ja esimerkiksi John Steinbeck kirjailija. Kaloilla ei ole jalkoja kuvaa kalastajakylää Keflavikin tukikohdan kupeessa ja ankarien luonnonolojen synnyttämää puhumattomuuden kulttuuria. Mutta kyllä yksi asia saa vakavan Jónin hieman hymyilemään, nimittäin kun kysyn hänen suhteestaan jalkapalloon.

Välillä oli hyvä taas pistäytyä lukiolaisten haastatteluja kuuntelemassa, etenkin kun vuorossa oli Elina Hirvosen Punainen myrsky (vinkki #19). Kirja on kuvaus pienestä irakilaisesta pojasta, joka kasvaa salaisuuksien maailmassa ja joka pakolaisleirin jälkeen päätyy Suomeen. Menneisyys jättää jälkensä, eikä mieheksi kasvanut poika oikein tiedä, miten riittää itselleen tai muille. Hieno, hieno kirja!

Tunnetko Latviaa ja sen historiaa? Nyt on suomeksi tarjolla parikin kirjaa, jotka avaavat Latvian neuvostoajan elämää. Māra Zāliten Viisi sormea (vinkki #20) kertoo lapsen näkökulmasta Siperiasta Latviaan palanneesta perheestä ja Atis Klimovicsin Silakkaa ja muita jumalan ihmeitä sisältää latvialaisten itsensä kertomia tarinoita ja juuri niitä, jotka eivät ole samanlaisia kuin meidän arkielämämme.

Aivan viimeiseksi törmäsin Heli Laaksoseen, joka jaksoi vielä jakaa iloa ympäristöönsä oransseissa huopalapikkaissaan. Hänen lounaismurteella kirjoittamansa runot uudessa teoksessa Aurinko. Porkkana. Vesi. (vinkki #21) saattavat minulle olla parhaimmillaan Helin itsensä lukemassa äänikirjaversiossa, sillä oma nuottini ei murteeseen taivu. Meidän yhteinen juttumme Helin kanssa on Latvian fanitus. Helin kirjoja on käännetty latviaksi ja tiesitkö, että Heli on myös viron kielen opettaja ja kääntäjä.

Huh. Jos jaksoit lukea tänne asti tätä pitkää kolmen päivän raporttiani, niin toivon, että sait sellaisen kipinän, että lähdet ensi vuonna mukaan Turun Kirjamessuille, tarkat päivät ovat 2.-4.10.2020. Silloin yhtenä teemana on musiikki, mutta sen lisäksi on varmasti jälleen paljon muuta kiinnostavaa.

Kiitos Turku, kiitos Jenni ja joukkue, meillä oli jälleen hieno viikonloppu seurassanne!

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Kirjojen määrä on lisääntynyt, koska olen kuunnellut paljon äänikirjoja. Ne herättävät paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Kaikki kirjat eivät sovikaan äänikirjoiksi, kuten Bolla, Ystäväni Natalia tai Ei enää Eddy, jotka kaikki vaativat totaalista keskittymistä. Niiden kieli on myös niin vaativaa, että se on nähtävä ja luettava. Mutta Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja sopii, samoin dekkarit, joita en ole vuosiin lukenut, mutta nyt innostuin niistä uudelleen kuunneltuani Max Seeckin Uskollisen lukijan ja Camilla Greben Skuggjägaren.

Äänikirjat ovat innostaneet minut tutustumaan uusiin kirjailijoihin ja erilaisiin kirjoihin kuin niihin, joita tavallisesti luen. Ihastuin äänikirjoihin muutama vuosi sitten, kun kiinnostuin Edward St Aubynin Patrick Melrose -sarjasta. Alex Jennings on varmasti paras lukija, jota olen kuunnellut. Hän ei ole perinteinen lukija vaan esittäjä, kuin kuunnelmassa. Vaikka televisiointi kirjoista on hieno, kuuntelukokemus oli paljon enemmän. Siksi kuuntelin St Aubynin kirjan Dunbar (Mediamoguli) englanniksi enkä pettynyt. Lukija Henry Goodman onnistuu tehtävässään, ja tämä moderni versio Shakespearen Kuningas Learista oli antoisaa kuunneltavaa.

Keräsin listaksi vuoden parhaat kirjani. Jokainen listan kirjoista ansaitsee erityismaininnan, mutta Sara Stridsbergin Kärlekens Antarktis (Rakkauden Antarktis) saa vielä lisämainnan. Aivan hirveä ja mustanpuhuva aihe, mutta niin kaunis kieli, että se nostaa kyyneleeet silmiin.

Vuoden parhaat kirjat

• Kim Thuy: Ru
• Pajtim Statovci: Bolla
• Laura Lindstedt : Ystäväni Natalia
• Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis/Kärlekens Antarktis
• Jonas Hassen Khemiri: Pappaklausulen/ Isän säännöt
• Monica Fagerholm: Kuka tappoi bambin
• Édouard Louis: Ei enää Eddy
• Lisa Halliday: Asymmetry
• Michelle Obama: Minun tarinani
• Edward St Aubyn: Dunbar /Mediamoguli
• Suvi Vaarla: Westend
• Antti Rönkä: Jalat ilmassa
• Camilla Grebe: Skuggjägaren
• Max Seeck: Uskollinen lukija
• Lucinda Riley: Seven Sisters/Seitsemän sisarta
• Elena Ferrante: Skuggan av en dotter

 Kirjamessut -ja tapahtumat

Helsinki LIT, Turun Kirjamessut ja Helsingin Kirjamessut kuuluivat myös vuonna 2019 ohjelmaani. Kirjailijoiden haastattelut ja keskustelut kirjoista ovat avanneet, muuttaneet ja syventäneet lukukokemustani. Ystäväni Natalia sai uuden ulottuvuuden, kun tapasimme kirjailija Laura Lindstedtin Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä. Helsinki LITin vaikuttavin kirjailija oli Kim Thuy, joka kertoi elämästään ja kirjastaan Ru.

Lahden kirjailijakokouksessa saimme Kirsin Book Clubin jäsenten kanssa uudemman kerran nauttia Kim Thuyn seurasta ja hänen tarinankerronnastaan. Ehdottomasti kesän paras lounas arkkitehtonisesti upeassa Piano-paviljongissa, Vesijärven rannalla oli Kim Thuyn kanssa. Hän on huikea, hauska, lämmin ja huomaavainen ihminen.

Olen nauttinut kirjallisuudesta pieninä annoksina Otavan kirjakaupan Kello viiden salongissa, Keltaisen kirjaston tapahtumissa ja St Georgen lukupiiritapaamisissa. Niissä tapaa kirjailijoita ja kirjallisuudesta kiinnostuneita. Suosittelen lämpimästi näitä julkisia ja maksuttomia tilaisuuksia.

Elokuussa Louisianan Literature festivaalilla en tiennyt, mistä olin eniten vaikuttunut, Louisianan modernin taiteen museosta, alueen arkkitehtuurista, näkymästä merelle vai Louisianan kirjallisuusfestivaalista. Huima yhdistelmä ja hieno matka Kirsin Book Clubin jäsenten kanssa tanskalaiseen kulttuurin kehtoon.

Vuoden huippuhetki

Vuoden upein ja hienoin kokemus kaikin tavoin oli tyttäreni valmistujaiset. Usean päivän juhlallisuudet Harvardin yliopistossa olivat henkeäsalpaava tilaisuus. Vieläkin tuntuu epätodelliselta, että on saanut olla mukana Harvard Commencement Week -tapahtumissa, paikassa jolla on maailmanlaajuisesti korkea akateeminen, tieteellinen ja kulttuurinen status. On hengästyttävää vieläkin sisäistää kokemaansa: The Harvard Yard, arkkitehtuuri, taidekokoelmat, kirjastot, historia, perinteet ja tietenkin itse juhlatilaisuudet. Pääjuhlassa pääpuhuja, The Head Speaker 2019 oli Saksan liittokansleri Angela Merkel ja kuulijoina oli 30 000 valmistuvien perheenjäsentä ja ystävää. Harvard Yardin alueella on jotain suomalaistakin, Alvar Aallon vuonna 1949 suunnitelema The Woodperry Poetry Room, joka sijaitsee loisteliaassa The Lamont Library -rakennuksessa.

Museot

Museokortti on varmasti 2010-luvun paras kulttuurituote. Niin paljon iloa, elämyksiä ja sivistystä yhdessä kortissa. On aivan mahtavaa vaikka vain pistäytyä museossa ja ihailla hetken jonkun mestarin luomusta ja sitten jatkaa päivää huomattavasti energisempänä.

Viime vuonna oli taas hienoja näyttelyitä, joista kaksi on ehdotonta suosikkiani, HAMin Maalaan kuin jumala – Ellen Thesleff ja Ateneumin Maailmalta löysin itseni – Helene Schjerfbeck.  Lopultakin suomalaiset naistaiteilijat saavat arvostusta, jonka arvoisia he todella ovat. Kumpikin näyttely on vielä mahdollisuus nähdä muutaman viikon ajan.

Kotinurkillani sijaitsee EMMA, jossa syksystä lähtien on ollut Michael Jackson On The Wall -näyttely. Se herättää ristiriitaisia tunteita, aivan kuten Peter Handken Nobel-palkinto. Mutta näyttelyyn kannattaa ehdottomasti tutustua. Taiteilijat kuvaavat hyvin Jacksonin ristiriitaisuutta palvotuttuna ikonina ja toisaalta varsin sairaana, henkisesti pirstaloituneena, yksinäisenä ja syvään masennukseen vaipuneena ihmisenä. Ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö viimeisin dokumentti Jacksonin suhteista nuoriin poikiin häiritsisi näyttelyyn tutustumista.

Olen mielestäni onnekas, kun myös Didrichsenin ja Villa Gyllenbergin taidemuseot sijaitsevat lähistöllä, kuten myös Hanasaari, jossa on esillä teoksia Liljevalchin Taidehallin kuuluisasta Kevätsalongista.

Kesällä teimme ystävättäreni kanssa päiväretken Mänttään Serlachius-museoiden näyttelyihin. Mieleenpainuvin oli Olli ja Bucklan – Ehrströmien elämä ja taide -näyttely. He ovat suomalaisen taidehistorian tuntemattomia lahjakkuuksia, joiden elämäntarinat ja työt hämmästyttävät ja ihastuttavat.

Musiikki

Alladin-musikaali Broadwaylla tarjosi upean esityksen, joka on huumaava yhdistelmä hienoa koreografiaa, puvustusta ja korkeatasoisia laulajia ja tanssijoita. Mieleenpainuva oli myös RSO:n konsertti syyskuussa, kapellimestarina legendaarinen 92-vuotias Herbert Blomstedt. Konsertti henki iloa ja energiaa, jota harvoin kokee. Televisio (kiitos Yle) tarjoaa minulle kaksi jokavuotista ihanaa musikkikokemusta, Uuden Vuoden Strauss -konsertin ja syksyllä BBC Proms -päätöskonsertin. Silloin istun yksin, kuuntelen ja nautin.

Teatteri

Muutama poiminta vuoden teatterikokemuksista, joista ranskalainen farssi Kolmen kimppa Studio Pasilassa ihastutti ja nauratti. Nuoret näyttelijät, Jarkko Niemi, Olli Rahkonen ja Elina Hietala tarjosivat laadukasta ihmissuhdekomediaa.

The Play that goes wrong Svenska Teaternissa on Monty Python -henkinen farssi teatteriryhmän kaikin puolin pieleen menevästä näytelmästä. Rosa Liksomin kirjaan perustuva monologi Everstinna on Lapin tytön kasvukertomus toisen maailmansodan pyörteissä. Minna Lindgrenin kirjaan perustuva Vihainen leski tarjoaa naurua ja iloa vakavien asioiden äärellä. Kummatkin Helsingin Kaupunginteatterissa.

Vuoden yllättäjä oli Naive Man Companyn Luulosairaat, joka oli Espoon Kaupunginteatterin vierailuesitys. Se oli erittäin moderni, sanaton ja riisuttu versio Molierin luulosairaasta, akrobatia ja tanssi ilmaisukeinoina.

Tässä muut Kirsin Book Clubin vuoden 2019 vuosikatsaukset:

• Kirsi: Vuoden 2019 kirsikat – kirjailijoita, kirjoja ja muuta kulttuuriantia
• Airi: Sydämet vuoden kirjoille ja kulttuurielämyksille
• Päivi: Päivin vuosikatsauksessa musiikkia, kirjoja ja matkoja
• Pirjo: Pirjo poimi vuosikatsaukseensa paljon teatteria

Turun Kirjamessut järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa kuten tapana on. Turussa muistetaan myös aina mainita, että kyseessä on Suomen vanhimmat kirjamessut. Ihanaa oli, että taas voitiin järjestää. Kävijöitä oli reilut 13.000, hieman enemmän kuin viime vuonna, mutta noin 10.000 vähemmän kuin huippuvuonna 2019. Kirsin Book Clubin joukkue oli – tietenkin – jälleen mukana.

Eka kerta Turun Kirjamessuilla

Vierailin ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla vuonna 2014 tuoreena kirjabloggarina. Kaikki oli ihanaa: kuhina kirjaosastoilla, elävät kirjailijat ja käytävällä kohdattu Jenni Haukio. Meillä oli treffit ranskalaisen menestyskirjailija Kathrine Pancolin kanssa ja kuuntelimme lavoilla mm. esikoiskirjailija Tommi Kinnusta ja loisteliasta Andrei Makinea. Vannoimme palaavamme Turkuun joka vuosi uudelleen!

Vuonna 2014 messumatkalla kanssani oli Kirsin Book Clubin Minna ja mieheni Martti. Sen jälkeen olen joka vuosi ollut messuilla pitkän kaavan kautta eli kaikki kolme päivää. Joinain vuosina meitä on ollut messuilla jopa kymmenisen kirsinbookclubilaista yhtä aikaa. Tänä vuonna olimme reissussa kahdestaan Minnan kanssa, ja sunnuntaina seuraamme liittyi Turussa asuva jäsenemme Päivi.

Ensitunnelma laimea, loppua kohden parani

Saavuimme Minnan kanssa Turkuun jo perjantaiaamuna osallistuaksemme medialle järjestettyyn tervetuliaistilaisuuteen. Messuilla on uusi ohjelmajohtaja, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, ja ilmeisesti koko muukin järjestelytiimi on vaihtunut. Iso osa aiempaa kokemustamme on ollut se lämpö, jolla tutut järjestelijät ovat ottaneet meidät vastaan, eikä väheksyä voi myöskään kutsuja kaupungin vastaanotolle tai kustantajien lehdistötilaisuuksiin. Nyt nämä elementit olivat poissa: uudet ajat, uudet kujeet.

Kokemus syntyy aina suhteessa odotuksiin. Me lähdimme messuille innoissamme, mutta vielä lauantaina tuntui vähän valjulta. Kun sunnuntai-iltana ajelimme takaisin Helsinkiin, totesimme Minnan kanssa, että meillä oli ollut erinomainen viikonloppu. Kokemus ei ollut syntynyt messulavoilta annettuna kuten usein aiemmin, vaan kohtaamisista käytävillä, osastoilla ja myös messujen ulkopuolella.

Kymmenen hyvää syytä perustaa lukupiiri

Messujen huippuhetki minulle oli, kun sain nousta lavalle kirjailija Satu Rämön ja bloggarikollega Kirsi Hietasen kanssa keskustelemaan lukupiireilystä. Otsake oli Kymmenen hyvää syytä perustaa lukupiiri ja puhuimme kaikesta ihanasta, mitä lukupiirit ovat tuoneet elämäämme.

Satu kuuluu lukupiiriin Islannin Länsivuonoilla: ”Se oli ensimmäinen islantilainen ryhmä, johon minut pyydettiin. Meillä kirjoista päätetään vuorotellen, minä olen esitellyt heille esimerkiksi Sofi Oksasen Puhdistuksen ja siinä samalla melkoisesti Suomen historiaa.”

Kirsi Hietanen vetää LYLLin eli Lohjan Yhteislyseon lukion lukupiiriä, mukana on nykyisiä ja entisiä opettajia ja muita koulun työntekijöitä. Sen lisäksi Kirsi kuuluu Kiskon lukupiiriin, joka on Salon kansalaisopiston kurssi, avoin kaikille salolaisille. ”Lukupiiri avaa kirjoja ainutlaatuisella tavalla. Kun keskustelimme Sinun, Margot -kirjasta, syntyi vivahteikas keskustelu, kun osa muisti DDR:n hyvin ja osa ei ollut edes syntynyt, kun Berliinin muuri murtui.”

Minä puolestani olen kirjoittanut Lukupiiri – Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika -kirjan, vedän 11 vuotta toiminutta Kirsin Book Clubia ja kahta yrityslukupiiriä (Edita ja TBWA) sekä olen Business-kirjapiirin jäsen. Kuukaudessa on yleensä ainakin kolme lukupiiri-iltaa. Keskustelumme otsake oli poimittu Lukupiiri-kirjasta, jossa on paljon vinkkejä ei vain lukupiirin perustamiseen vaan myös lukupiirin onnistuneeseen pyörittämiseen. Plus 200+ lukupiirikirjavinkkiä.

Parhaat lavakeskustelut

Olin katsomassa viittätoista lavakeskustelua, Minna muutamaa enemmän. Nostan tähän muutaman erinomaisen, hyvin vedetyn ja kiinnostavan keskustelun. Valitettavasti mukaan mahtui pari todellista rimanalitustakin, joissa yhteinen valmistautuminen oli ilmeisesti jäänyt tekemättä.

Yleisesti lava-aika oli puristettu 15 tai 20 minuuttiin, mikä oli käsittämättömän vähän. Monella lavalla oli aistittavissa kiireen tuntu, kun kellovahti viittelöi kesken lauseen jäljellä olevista minuuteista. Kari Hotakainen totesikin Agricola-lavalla 15 minuutin haastattelunsa lopuksi osuvasti: ”Meillä oli kaksi minuuttia, nyt enää puolitoista... [Kari kertoo 30 sekuntia Taksikuski-elokuvan yhteydestä Opetuslapsi-kirjaan]…  Kiitoksia Touko Siltala tästä miellyttävästä hetkestä. Tähän keskustelu päättyy.”

Perjantaina aivan ensimmäiseksi päädyimme kuuntelemaan jalkapallokeskustelua, joka pohjusti Qatarin tulevia MM-kisoja. Jalkapallotietäjät Markus Pantsar (Jalkapallon MM-kisojen suurimmat ottelut, Vastapaino 2022) ja Sami Kolamo (Riistopallon MM-kisat Qatarissa, Vastapaino 2022) avasivat Tommi Walleniuksen haastattelussa mm. FIFAn mafiaperhettä ja Qatarin kisojen valintaprosessia kutkuttavan kiinnostavasti. Toinen aikoo katsoa kisat, toinen ei. Minä katson marras-joulukuussa pelattavia kisoja nyt ainakin hieman valistuneempana.

Tämän keskustelun osalta en voi olla puolueeton, sillä Riitta Jalonen on minun suosikkikirjailijoitani. Kustantaja Petra Maisonen Tammelta haastatteli Riittaa, joka on ilmoittanut, että Omat kuvat (Tammi 2022) on hänen viimeinen romaaninsa. Olin liikuttunut jo ennen haastattelua, sillä olin lukenut Omat kuvat loppuun edellisiltana. Haastattelun aikana lähinnä pakahduin onnesta, sillä niin hienosti ja koskettavasti Riitta puhui. Hänen mielikuvassaan kaikki hänen 14 päähenkilöään istuvat pieninä hahmoina sulassa sovussa hyllyn reunalla ja heiluttelevat jalkojaan. Nyt hylly on täynnä, Omat kuvat on Riitan tuotannon kokonaiskuva.

Olimme kuuntelemassa myös Laura Lähteenmäkeä, sillä olimme jo valinneet hänen uuden Sukella silmät auki -teoksen (WSOY 2022) Kirsin Book Clubin marraskuun kirjaksi. Saimme hyvää pohjustusta tulevaa lukupiirikeskusteluamme varten. Kyseessä on sukutarina, jonka päähenkilö muistaa lapsuutensa aivan erilailla kuin mitä isän kirjeissä kerrotaan. Miten lapsuuden kokemukset vaikuttavat meihin vielä aikuisina – siitä saamme varmasti keskustella lukupiirissämme.

Satu Rämö kanssa keskustelimme lavalla jo lukupiireistä, mutta hän oli Turussa tietenkin puhumassa myös supermenestyneestä Hildur-dekkarista. Satua haastattelu WSOY:n Reetta Miettinen. Siinä saatiin 15 minuutin aikarajojen puitteissa kirjan ydinkohdat todella houkuttelevalla tavalla esille ja keskustelussa oli sopivassa suhteessa energiaa, Islantia, asiaa ja hauskuutta. Hildurin jatko-osa Rosa ja Björk ilmestyy ensi keväänä.

Haluan nostaa vielä yhden keskustelun sunnuntaiaamulta. Jäimme seuraamaan, kun Outi Karemaa haastatteli Kai Myrbergiä hän uutukaisestaan nimeltään Viimeinen paraati Pjongjangissa (Minerva 2022). Siinä oli napakka, kiinnostava ja uutta informaatiota sisältänyt haastattelu. Enpä tiennyt aiemmin, että Venäjä ostaa aseita Pohjois-Koreasta. Keskityin niin kuuntelemaan, että en valitettavasti ottanut ollenkaan kuvaa keskustelusta, mutta tässä kirja:

Messut järjestivät tilaisuuden kirjabloggareille ja -grammaajille. Siellä tapasimme ensimmäisen kerran Paula Havasteen, jonka uusin kirja Laahus sijoittuu nuijasodan aikaan. Vaikutti kiinnostavalta, kun olen vuoden aikana lukenut tuosta ajasta sekä Johanna Valkaman että Kaari Utrion kirjoista. Hauskaa oli, kun Paula kertoi, että hänen kirjoissaan on aina lintuja, vahvoja naisia, joista yhden nimi on Anna ja koiria sekä historialliset faktat niin oikein kuin ajasta tiedetään.

Kivat kohtaamiset käytävillä ja osastoilla

Arvostan näytteilleasettajia, jotka tarttuvat tilaisuuteen. Hidastimme hieman askeleita Punaisen Silakan osaston kohdalla ja heti kustantaja Rami Ahonen nappasi kiinni ja ehdotti tutustumista Keigo Higashinon kirjoihin. Nimi oli tuttu, sillä Dekkariseura on valinnut Uskollisen naapurin (Punainen silakka, 2020) vuoden käännösdekkariksi. Nyt Higashinolta on käännetty kolmas teos, Namiyan puodin ihmeet (Punainen silakka, 2022), jossa on Ramin mukaan sydäntä, yllätyksiä ja ripaus taikaa.

Seuraavaksi vastaan tuli Anniina Tarasova, jonka dekkarit Venäläiset tilikirjani ja Kuoleman kulissit ovat nyt mennyttä aikaa, sillä tapahtumat sijoittuvat Pietariin, jonne ei ole lähiaikoina menemistä. Niissä on päässyt tutustumaan kaikenlaisiin paikallisiin tapoihin omapäisen suomalaisen Reija Wrenin opastamana. Onneksi Anniinalla on seuraava kirja tekeillä, mutta se on ihan muuta! Sitä odotellessa kannattaa seurata Anniinan hulvattomia postauksia Instassa.

Juuri kun sydämenlyöntini olivat hieman tasaantuneet Riitta Jalosen kohtaamisen jäljiltä, tuli käytävällä vastaan hänen aviomiehensä, kaksinkertainen Finlandia-palkinnon voittaja Olli Jalonen. Jäimme keskustelemaan hänen uudesta kirjastaan Stalker-vuodet (Otava 2022), jonka pohjustusta Olli kirjoitti nykyistä seurantakapitalismia käsittelevässä artikkelissaan (HS 5.2.2017). Meitä seurattiin jo 1970-luvulla, mutta nyt teknologia mahdollistaa saman ilmiön ihmisvakoilua tehokkaammin. Otimme yhteiskuvan ja totesimme, että sekin mahdollistaa meidän ajantasaisen paikannuksemme. Kysyin vielä, miten arki muuttuu nyt, kun Riitta on päättänyt olla kirjoittamatta. Olli hymyili ja sanoi, että hän lähtee yhä joka aamu työhuoneelleen.

Messujen teemana oli kuvataide. Minun messuni tangeerasivat aihetta ainoastaan Mökkigallerian osastolla, jonne pysähdyin katselemaan Sibel Kantolan maalaamia postikortteja. Sibel esitteli myös kuvittamiaan satukirjoja, joista löytyi mm. sama jaguaarin kuva kuin postikorteissa, joita ostin kotiinviemisiksi. Sibel kertoi lähtevänsä Louvreen pystyttämään suomalaisten taiteilijoiden näyttelyä, jossa hänelläkin on kaksi työtä. Hurmaava kohtaaminen!

Sanaston osastolla osallistuimme kilpailuun ja nappasimme suklaakonvehdit. Mieleeni juolahti kysyä, onko minullekin tulossa lainauskorvauksia Lukupiiri-kirjasta, sillä vielä en ole mitään saanut. Yksi lainauskerta kilauttaa tilille 0,32 € ja seuraavaksi tulevat maksuun viime vuoden korvaukset. Lukupiiri ilmestyi syyskuussa 2021 ja kappas vain, kirjaa oli lainattu paljon enemmän kuin olin odottanut eli noin tuhat kertaa, joten lämmin kiitos kaikille lainaajille! Toivottavasti moni lukupiiri on saanut kirjan tukemana alkunsa ja vanha lukupiiri virkistystä! (Lukupiirin voi ostaa vaikka Suomalaisesta kirjakaupasta hintaan 19,95 €.)

Lukupiiri oli myynnissä Otavan osastolla ja tällä kertaa sain signeerata yhdessä Heli Laaksosen kanssa. Helin uusi kirja Luonnos. meni hyvin kaupaksi.

Tapasimme myös kaksi nuorta dekkaristia, joiden kirjat ovat nyt erittäin suosittuja. Minna on kirjoittanut jutut sekä Nilla Kjellsdotterin Kivipuiston tyttö -dekkarista (Gummerus 2022) ja Helena Immosen Operaatio Aavikkoketusta (Crime Time 2022). Nillan kanssa sai puhua ruotsia (kiitos!) ja Helenan kanssa maanpuolustuksesta.

Bonuksena Eva Dahlgren

Perjantai-iltana oltiin syömässä ravintola Nooassa ja seuraamme liittyi myös Kirjarouvan elämää -blogin Piritta. Lauantaina Minna, Päivi ja minä menimme Eva Dahlgrenin konserttiin, joka oli kuin aikahyppy vuoteen 1991, jolloin En blekt blondins hjärta -levy ilmestyi. Eva oli edelleen huippuvedossa ja esitti 30 vuotta vanhan levyn kappaleet järjestyksessä. Ah, minä kuuntelin levyä silloin niin paljon, että vieläkin suurin osa lyriikoista oli mielessä ja kappaleet menivät sieluun. Mutta Evaa pitäisi kuunnella niin, että samalla voi tanssia tai ainakin huojua ja siemailla viiniä, ei permannolla satojen muiden ihmisten takana penkissä istuen. ”Det var evighetssekunder, tre korta andetag, hela livet vände, vem valde, inte jag…”

Kiitos Turku! Ensi vuonna Kirjamessujen teemana on tanssi ja tanssin lähettiläänä toimii ballerina Minna Tervamäki. Me suuntaamme silloinkin jälleen viikonloppumatkalle Turkuun, ellei sitten uusita Göteborgin messureissuamme, joka sattuu aina Turkua edeltävälle viikolle. Seuraava messurasti on joka tapauksessa Helsinki lokakuun lopussa, nähdään siellä!

Aiemmat messuraportit Turusta

• 2014 – ensimmäinen kerta Turun Kirjamessuilla
• 2015 – perjantairaportti, kirjalliset ladyt lavalla
• 2015 – lauantairaportti, ruotsalaisia dekkaristeja ja Kari Hotakainen
• 2015 – sunnuntairaportti, mm. Lena Andersson
• 2016 -perjantairaportti, teemamaa Saksa ja mm. Pajtim Statovci
• 2016 – lauantairaportti, lukupiirissä Juha Itkosen kanssa
• 2016 – sunnuntairaportti, lukupiiri, natseja ja Latviaa
• 2017 – hartaus, runoaamiainen ja Kjell Westö
• 2018 – teemamaa Viro
• 2019 – 21 parasta kirjavinkkiä
• 2021 – ensimmäistä kertaa messuilla kirjailijana

The post Turun Kirjamessut vuosimallia 2022 appeared first on Kirsin Book Club.

Olimme kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla. Yksi vuosi on jäänyt välistä, kun koronan vuoksi messuja ei järjestetty. Tällä kertaa meitä oli Kirsin Book Clubista kahden naisen joukkue eli minun (Kirsin) lisäkseni Minna.

Kirsi kiersi katsomosta toiseen

Koska olen tänä vuonna Finlandia-palkinnon kaunokirjallisuusraadin puheenjohtaja ja ehdokaskirjoista ei saa pukahtaa mitään, minun raporttini ei esittele yhtään kotimaista kaunokirjaa. Sen verran varmasti voin kuitenkin todeta, että kolmen päivän messuohjelma oli erittäin kattava uutuuskirjojen osalta.

Kuuntelin lyhyitä, 22 minuutin keskusteluita toinen toisensa perään, hyvä että lounaalle ennätti. Useimpina vuosina olen Turussa kuunnellut keskusteluja tavoitteenani poimia sekä lukupiirin että omalle lukulistalleni kiinnostavia uutuuskirjoja. Nyt tilanne oli toinen, sillä olin useimmat kirjat jo lukenut, joten keskustelut avautuivat aivan toisella tavalla. Toki 22 minuuttia tuntui todella lyhyeltä ajalta, jos lauteilla oli kaksi tai jopa useampia kirjailijoita.

Rosebudin osastolla törmäsin toimitusjohtaja Hannu Paloviitaan, joka kertoi, että jo perjantain myynti oli heille kaikkien aikojen paras messuperjantai ja sama tahti jatkui läpi koko viikonlopun. Ihastelimme yhdessä väen paljoutta, ja olikin mukava kuulla messujärjestäjien taholta, että väkimäärät olivat edellisvuosia korkeammat. Kävijöitä oli kaiken kaikkiaan noin 14.000.

Hannu kertoi, että kauppa käy hyvin myös Rosebudin Sivullinen-myymälässä Kaisaniemessä, Helsingissä. ”Minun urani aikana ei ole koskaan ollut näin paljon 15-25-vuotiaita asiakkaita, lähes kaikki tyttöjä. He ostavat klassikoita kuten Jane Austeneita ja tiktokissa nostettuja kirjoja, ja useimmiten englanniksi. Poikia on asiakkaiden joukossa todella harvassa, joskus tosin joku tulee mummonsa kanssa ostoksille, mutta ero tyttöihin on valtava.”

Kohtasin myös Aleksis Salusjärven, vuoden 2017 Finlandia-kaunoraadin puheenjohtajan. Häneltä kyselin heidän raatinsa toiminnasta, etenkin päätöksenteosta luku-urakan loppusuoralla. Nämä ”vertaistukikeskustelut” muidenkin aiempien raatilaisen kanssa ovat olleet mukavia ja hyödyllisiä.

Kirsi Piha ja Pekka Sauri olivat lavalla keskustelemasta siitä, miten kirja muuttaa maailmaa. Molemmilta on tänä vuonna tullut uusi kirja, Kirsiltä Levoton lukija (WSOY) ja Pekalta Mielenrauha levottomassa maailmassa (Minerva). Yhdessä me keskustelimme lukupiireistä. Olen mukana Kirsin Marcel Proust -lukupiirissä ja kerroin hänelle kokemuksistani yrityslukupiirien vetäjänä. Olimme hyvin samaa mieltä siitä, että kaunokirjallisuudesta keskusteleminen lisää työhyvinvointia.

Ihanaa oli tavata myös kolmas Kirsi eli Kirsin kirjanurkka -blogia kirjoittava Kirsi Hietanen. Olimme viime vuonna yhdessä lavalla puhumassa lukupiireistä, nyt Kirsi haastatteli Jussi Simolaa ja Kaisu Tuokkoa, molemmat dekkarikirjailijoita. Jotkut sekoittavat meidät ja blogimme, mutta meitä ei haittaa selventää, kumpi Kirsi vetää Book Clubia ja kumpi kirjanurkkaa.

Uutuutena messuilla oli Meet & Greet -piste, jossa kirjailijat ja somettajat päivystivät vuorollaan koko messujen ajan ja juttelivat halukkaiden kanssa. Mielestäni idea on hyvä, mutta messukävijät eivät ehkä vielä aivan oivaltaneet tätä mahdollisuutta. Esimerkiksi Suomen viime vuoden myydyin kirjailija Satu Rämö kökötti pisteellä yksinään. Sitä parempi minulle, sillä sain päivittää rauhassa tuoreimmat kuulumiset Sadun kanssa. Hildurin ja Rosa & Björkin jatko-osa Jakob on jo painossa ja Sadulla on uusia kuvioita suunnitteilla. Ja kaulassa Sadulla oli upea Björn Weckströmin Planetaariset laaksot, Hildur-tarun aikana hankittu. Meet & Greetistä Satu suuntasi keskustelemaan luovuudesta Rosa Meriläisen, Kike Elomaan, Sixten Korkmanin ja Suvi Auvisen kanssa. Kyseinen paneelikeskustelu oli erittäin mielenkiintoinen kuten muutkin kuuntelemani paneelit, esimerkiksi homokirjallisuudesta ja Finlandian merkityksestä kirjailijoille.

Messut kruunasi tapaaminen Jorma Uotisen kanssa. Satuimme samaan aikaan lounasravintolaan ja kävin esittäytymässä hänelle. Jorma toimii tänä vuonna Finlandia-diktaattorina eli valintaraatimme (Eira Sillanpää, Ilkka Matila ja minä) lukee reilut 150 kirjaa, joista valitsee kuusi ehdokaskirjaa, joista Jorma valitsee Finlandia-palkinnon voittajan. Hänellekään en voinut hiiskahtaa mitään suosikeistani, vaan totesin ainoastaan, että meillä on vielä neljä viikkoa lukuaikaa ja hän saa tietää valintamme vasta 9.11. kuten kaikki muutkin.

Jorma esiintyi messujen tanssiteemaan liittyen myös puhujana. Kun Maarit Tastula haastatteli häntä Agricola-lavalla Jorman lempikirjoista, yleisö intoutui antamaan useat väliaplodit. Auditorio puolestaan oli aivan täppösen täynnä, kun FILIn viestintäpäällikkö Hannele Jyrkkä haastatteli Jormaa ja Tero Saarista heidän elämäkertakirjoistaan ja tanssin merkityksestä.

Kiitos Turun Kirjamessuille somepassista, ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotariselle kiinnostavasta ohjelmasta, Päivi– ja Jussi-ystäville täydellisestä majoituskokemuksesta chez Jääsaari ja kaikille messuilla kohtaamilleni tutuille kivoista keskusteluista. Ennen messuja mietin, voinko ”uhrata” kolme päivää Finlandia-luku-urakasta messukatsomoille, mutta olen hyvin tyytyväinen, sillä sain kotiinviemisiksi roppakaupalla hyvää mieltä, selkeyttä, ideoita ja inspiraatiota.

Minnan poiminnat monipuolisesta messuohjelmasta

Lauantaiaamuni avasi Fiore-lavan hieman provokatiivinenkin otsikko Milloin täällä saa kirjoittaa suomeksi? Kirjoittamisen kieliä pohtivat monikieliset Anna Sidorova, Kate Sotejeff-Wilson ja Lois Armas, kaikki armoitettuja suomen osaajia. He myös kirjoittavat työelämässä ja akateemisessa maailmassa suomeksi. Esiin nousikin kysymys, onko meillä kaunokirjallisuudessa liian vaativa suhtautuminen suomen kielen tasoon? Lois kirjoitti esikoisromaaninsa Flora englanniksi, koska ei tuntenut itseään riittävän varmaksi kirjoittamaan suomeksi. Kustantaja otti onneksi hyvin vastaan käännetyn kotimaisen romaanin, joka on myös saanut hyvän vastaanoton.

Anna, Kate ja Lois olivat yhtä mieltä siitä, että suomen kielen oppimisen vaikeutta liiotellaan turhaan. Valitettavasti meillä on edelleen liian niukasti opetustarjontaa, erityisesti vaativimmalla C-tasolla.

Suomen kielen monitoimimies, kirjallisuuskriitikko, kulttuurijournalisti ja tietokirjailija Jari Olavi Hiltunen oli kirjoittamassa esseetä ihan toisesta henkilöstä, kun Anna Ahmatovan elämä ui hänen ajatuksiinsa. Tuloksena on uusi aluevaltaus: kaunokirjallinen teos Ahmatova venäjänukrainalaisesta runoilijasta, joka eli suurimman osan elämästään Neuvostoliitossa ja selvisi kaikista vainoista läpi vuosikymmenten. Romaanissa on kirjailijan sanojen mukaan totta ainakin kaikki erisnimet. Fiktion ja maagisen realismin keinot hän otti käyttöön kuvatakseen runoilijan sisäistä kokemusta vaikkapa jatkuvan pelon vallassa elämisestä.

Jonnekin olin suuntaamassa, se ei kuitenkaan ollut niin kovin tärkeää, kun jäin juttelemaan – kirjoista tietysti mutta myös muista kulttuurin aloista – Naantalin Kirjajuhlien ohjelmajohtaja Katri Tuomisen kanssa. Katri on kirja- ja kultuuri-ihminen ytimiään myöten, ja suosittelenkin Katrin Pientä Kirjapuotia Naantalissa, kun matka siihen suuntaan osuu. Tuleva kesä on jo mielessä, ja elokuussa nähdään taas Naantalissa!

Yhdistän Jussi Helmisen nimen ensimmäiseksi Espoon (kaupungin)teatteriin, jonka johtajana hän toimi vuosina 2000-2013. Sitäpä en muistanut, että hän toimi teatterijohtajana Oulussa vuonna 1987, jolloin Jumalan teatteri vierali siellä yllätysohjelmalla. Nyt Jussi Helminen on kirjoittanut tuhdin muistelmateoksen Teatterinjohtaja, joka tarttui mukaani Warelian osastolta messutarjoushintaan. Taideorganisaation johtamisoppien lisäksi odotan pääseväni osalliseksi näkymästä suomalaiseen teatterielämään ja tietenkin mehevistä teatteritarinoista.

Kenen idea ysäridisko olikaan, kehut hän ansaitsee. Loistava päätös hienolle messuviikonlopulle! Suhtauduin tosin alkuun siihen tanssiosuuteen hieman jopa innottomasti. Vaan kun kirjasomettaja Aino-Maria ”Amma” Savolainen ja kirjailija Juha Itkonen olivat johdatelleet aiheeseen keskustelulla musamuistoista ysäriltä, olin minäkin valmis osallistumaan. Ja kivaa oli!

Aiemmat messuraportit Turusta

• 2014 – ensimmäinen kerta Turun Kirjamessuilla
• 2015 – perjantairaportti, kirjalliset ladyt lavalla
• 2015 – lauantairaportti, ruotsalaisia dekkaristeja ja Kari Hotakainen
• 2015 – sunnuntairaportti, mm. Lena Andersson
• 2016 -perjantairaportti, teemamaa Saksa ja mm. Pajtim Statovci
• 2016 – lauantairaportti, lukupiirissä Juha Itkosen kanssa
• 2016 – sunnuntairaportti, lukupiiri, natseja ja Latviaa
• 2017 – hartaus, runoaamiainen ja Kjell Westö
• 2018 – teemamaa Viro
• 2019 – 21 parasta kirjavinkkiä
• 2021 – ensimmäistä kertaa messuilla kirjailijana
• 2022 – Vilja-Tuulia Huotarisen aika alkaa

The post Turun Kirjamessut 2023 – kirjojen, kohtaamisten ja tanssin taikaa appeared first on Kirsin Book Club.